tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kaipuu

Minulla on kamala Italia-kaipuu. Sen sijaan, että tekisin asian eteen jotain käytännöllistä tai soisin ajatustakaan(toivottomille) laskelmille pyörivät mietteet eksoottisissa viherkasveissa, joita kasvattaisin parvekkeella. Virittelisin erilaisia keppejä kiviseinään, joita pitkin muratit sun muut kiipeisivät vehreinä ja kukkivina. Yrtit yläilmoissa ilahduttaisivat niin silmää kuin makuhermojakin ja niitä kasvaisi viinitynnyrin levyisissä ruukuissa. Nappaisin espresson aina hetkinä kun ei keksi mitään muuta ja käyttäisin auton hätävilkkuja enemmän parkkitarkoituksessa kuin siinä mitä varten ne on oikeasti asennettu. Iltaisin kulkisin naisystävieni kanssa muoviset meikkilaukkua muistuttavat vetoketjupussukat käsissä meren rantaa pitkin ja antaisin sielun levätä vaaleanpunaista taivaanrantaa tuijottaen. Kuten paikalliset. Tai ehkäpä kaivaisin sieltä vain kännykkäni, sopertaisin suomeksi ikävää ja selittäisin kaikesta mikä ei toimi.

 These are the days that must happen to you - Walt Whitman
Nykyajan positiivisuuskiitollisuuscarpediem-viidakossa mielestäni oikeasti lohduttava kiteytys päiviin jolloin haluaisi olla jossain muualla.

Bianca**



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kotona taas..

Kukapa olisi uskonut, että kotimaa ottaa meidät vastaan kovaäänisemmin kuin Italian ihmiset konsanaan. Oli meinaan Helsingissä semmoinen ukkosen pauke, että pelkäsin ikkunalasien särkyvän. Illaksi rauhoittui ja aurinkokin pääsi paistamaan. Takapiha näyttää rehahtaneelta villiniityltä, ihan sellaiselta missä vielä kuljin hetki sitten joskin silloin maa oli kuiva ja iho kuumuudesta kostea. Haluaisin antaa ruohon ja vihreyden vain rehottaa, lisätä boheemeja paperipalloja ja lyhtyjä sinne tänne. Ja kivisen suihkulähteen (jota minulla ei toki ole) keskelle pihaa. Saapasmaasta muistuttavia sitruskynttilöitä patiolle ja keltaista limoncelloa pikkulasiin. Niitä molempia löytyisi. Pahastuisivatkohan naapurit? Rehottavasta ruohosta siis.

Kotiin on aina ihmeellistä palata. Varsinkin jos on ollut pidempään poissa. En tajunnut kuinka paljon meillä on teak-kalusteita. Miten tumma meidän koti oikeastaan onkaan. Nyt haluan vaaleaa ja iloisempaa. Vessa vaikuttaa valtavalta, sinnehän saisi remontoitua vaikka koti-span! Ja kuinka astianpesukone on oikeastaan vain ylellisyys. Ei lainkaan välttämättömyys. Tajusin myös miten helppoa kotona on, kun lapset voi vain päästää vapaaksi sisällä ja ulkona. Olisipa se koti vain Italiassa, koska sinne vähän kaipaan.

Onneksi kotimaan plussapuolet kokoontuvat samaan pöydän ääreen aivan pian! En malta odottaa läheisten tapaamista<3
32 päivää Italiassa, 32 croisanttia reisissä nautittuna :D Ricottatäytteellä tässä kuvassa:P

Bianca**


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Postikortteja Abruzzosta - Lago di Scanno

Abruzzo on siitä erityinen alue Italiassa, että siellä on sekä merenrantaa että vuoria ja vielä vuorten välissä kauniita järviä. Tänään ajelimme serpentiiniteitä kiemurrellen L'Aquilan pronvinssiin Lago Di Scanno- nimiselle järvelle. Sieltä vuorten keskeltä se yhtäkkiä paljastui, houkuttavan ihmeellisenä. Nautimme paninot baarissa järven laidalla(Italiassa "bar" on kuin kahvila Suomessa), lapset ihmettelivät suuria ankkoja(?) ja keräilivät valkoisia kivia edustalla. Koska varsinaista uimarantaa ei ollut eikä sikseen uima-asuja tai muita ihmisiä pulahdimme koko sakki turkoosiin veteen eräältä taukopaikalta. Kovin kivikkoisia olivat viimeiset askelmat, mutta kolhuitta selvisimme. Ai että virkisti kolmenkymmenen asteen helteessä!





Noiden vuorten välissä ajellessa yritin bongailla karhuja, sillä varoituksia huomasin monessa paikkaa ja jännittäviä karhun mentäviä koloja näkyi kallion seinämissä. Vuoristossa asustaa harmaakarhujen lisäksi myös susia ja gemssejä (jonkin sortin vuohia). Pyöräilijöille seutu on hauskan haastavaa ja neonvärisiä kilpa-ajajia tulikin aika ajoin vastaan. Meillä ei ollut mukana retkieväitä ja paikoitellen vastaan tulleista kylistä sai juomaa, jäätelöä ja pientä suolaista. Lämmintä ruokaa kaipaavien on pidettävä mielessä Italian ruoka-ajat; ravintoloissa tarjotaan lounasta 12.30-14 ja illallista vasta 20-22, sillä välillä ravintolakeittiöt ovat kiinni. Ravintolasta ja turismitasosta tietenkin riippuen, Rooman keskustasta saanee pasta-annoksen vaikka aamukuudelta niin halutessaan:D Mutta matkatessa kannattaa keikahtaa paikallisiin tapoihin ja ottaa elämäntavasta kaikki irti rytmistä lähtien.  Minä en ainakaan pane vastaan mitä tulee Italian letkeään menoon siestoineen ja iltahämärissä illallisilta kotiutumisiin <3


Bianca**

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Castello Estense - Ferrara

Yhtenä päivänä suuntasimme Ferrara nimiseen kaupunkiin, parin tunnin ajomatkan päähän San Clementestä, missä sijaitsi majapaikkamme - Villaggio La Pescaccia (äännetään peskatša). Lomakylä saa muuten kymmenen pisteen suosituksen meiltä, mikäli Emilia Romagnan alueelta etsii tukikohtaa. Aivan ihana ja lapsirakas henkilökunta, siistiä ja joustavaa. Lähtiäisiksi löivät vielä viinipullon kouraan kiitokseksi(?). Tipin antamista ei Italiassa harrasteta, mutta siinä vaiheessa aloin epäilemään olisiko pitänyt..

Ferrarassa vierailimme Este- suvun linnassa - italiaksi Castello Estense, missä Este-suku piti hoviaan 1300-luvulla. Linna sijaitsee keskellä kaupunkia ja sen peruspalveluita. Ikivanha linna ja pankki siinä vieretysten sulassa sovussa, hassua. Veden ympäröimä linna oli mielestäni hienompi ulkoa kuin sisältä. Kauniita maalauksia ja kattofrescoja oli toki nähtävillä, mutta Castello Ducalen jälkeen vaikutelma oli anteeksi vain hieman laimea. Sen sijaan Este-suvun tarina on kiinnostava ja siihen kannattaa tutustua. Vaikuttavin kohta linnassa oli sen kellarikäytävät ja vankityrmä. Hallimainen kivikammio pikkuruisella rautaristikoin suojatulla ikkunalla. Brutaaliuden saattoi haistaa!





Kaunis yksityiskohta oli myös toisessa kerroksessa sijainnut pieni puutarha hedelmäpuineen. Oli appelsiineja, nektrariineja ja sitruunoita. Linnan torneihin saattoi kiivetä katsomaan, mutta ne sadat rappuset Mummelia kantaen eivät houkuttaneet, joten Ferrara yläilmoista jäi näkemättä.


Bianca**

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Palazzo Ducale - Urbino

Taidehistoriastaan tunnettu Urbino on kaunis kukkulan rinteillä oleva yliopistokaupunki Italiassa. Kapeita kujia ajellessa tuli mieleen Toscanan vuoristokylät, joiden kivisissä taloissa ei melkein voinut uskoa kenenkään asuvan. Mutta arkea tuollakin elettiin kuivuvista pyykeistä päätellen. Pienet portaat siellä täällä johtivat syvyyksiin, joiden päässä rautaristikoin suojatut pikkuikkunat houkuttelivat kurkistamaan. Kaikkien kotirauhaa kunnioitin, mutta ruoanlaiton ja television äänet saattoi kuulla kulkuväylälle saakka. Sijaintinsa vuoksi kaupunki on täynnä suuria korkeuseroja ja ylhäältä kukkulalta oli hienot maisemat.






Urbinossa on syntynyt taiteilija Raffaello, jonka maalauksia mekin kävimme ihailemassa Palazzo Ducalessa. Palazzo Ducale eli herttuoiden palatsi on alunperin Montefeltron suvun 1300-luvulla rakennuttama tyylipuhdas renesanssipalatsi. Nykyään se toimii siis taidemuseona ja paljon laadukasta sielun ravintoa olikin tarjolla. 


Sisäpihaa

Ikkunasyvennyksissä oli pienet marmoripöydät molemmin puolin
Madonna del latte

Juhlasalissa oli alkuperäinen lattia

Cleopatra

Juhlasalin alkuperäinen lattia

Raffaello- La Muta
Palatsin puutarha
Kaikki näetty ja koettu saa aikaan epätodellisen tunteen, jota käsittelee varmasti vielä moneen kertaan kotisohvalla Helsingissä. 

Bianca**

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Basilica di San Vitale - San Vitalen kirkko

Kun rusketusrajat on hankittu, uima-altaassa lilluttu ja lomailu ajanut kauas arjesta on aika taas täyttää tyhjä pää. Me teimme pari päiväretkeä historialliseen Ravennaan, Rooman valtakunnan aikaiseen pääkaupunkiin, joka on tunnettu 500jKr aikaisista mosaiikeista, mausoleumeista ja kirkoistaan. Sijaitseepa kaupungissa myös Danten, kuuluisan runoilijan ja italiankielen isän hauta. Tässä postauksessa keskityn vain yhteen nähtävyyteen, vaikka vaikutuin monesta muustakin. (mm. Galla Placidian mausoleumi, Duomo di Ravenna sekä kylpyläksi alunperin rakennettu Neonin kastekappeli)

Tykkään vierailla kirkoissa, koska ne ovat kauniita ja niihin liittyy jokin selittämätön rauhan tunne. San Vitale on heittämällä hienoin kirkko missä olen koskaan käynyt. Kummasti pienimmänkin pää kallistui takakenoon ihmetellessään korkeuksien mykistäviä mosaiikkeja, marmorisia kaariholveja ja koristeita. Koska olen surkea kuvaaja, eivät nämä kännykkäräpsyt tietenkään tee lainkaan oikeutta. Ei edes kuvaamani video, jonka postasin insta stooreihin(nähtävissä iltaan saakka, minut löytää nimellä: thebernardandbianca). Olin sisään astuessani niin mykistynyt, että en huomannut kuvata kirkkoa joka suunnalta ja moni hieno mosaiikkityö ja fresco painuikin vain omaan mieleeni. Tämä on koettava livenä. 

pala kattoa



pala kirkon lattiaa

Luolia ja holveja ristiin rastiin


Kahdeksankulmainen kirkko on Unescon maailmanperintökohde

Matkustimme Ravennaan autolla, mutta sinne pääsee myös junalla. Kaupungissa oli helppo kulkea lastenrattaiden kanssa, sillä mitään sairaita mäkiä tai portaita joka paikkaan ei ollut, kuten paikoitellen Italiassa hyvinkin paljon. Ravennassa saattaa myös shoppailla - kauppoja löytyi Sephorasta Zaraan, mutta suoraan sanottuna ne eivät houkuttaneet lainkaan kaiken sen ikivanhan historian äärellä. Topoliino on ollut tosi ihana matkaseuralainen, kävellyt mukisematta pitkät matkat ja tutustunut kiinnostuneena kohteisiin siinä missä aikuisetkin. Pizzette ja espresso- tauot pitävät virkeinä koko perheen ja pilvinen päivä kulttuuritarjonnan kahlaamiseen oli
plussaa. Mausoleumin suuret kiviset hauta-arkut kiehtoivat viisivuotiaan mieltä ja kirkkojen kolikkoaltaisiin on viskellyt viisipennisiä josko joku suurempi voima sen haaveen krossipyörästä toteuttaisi:D Eivät taida toivomuslähteitä olla, mutta ainahan on toivoa <3

Bianca**

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Eilen

Tallustelimme trattoriasta kotiinpäin, kello kävi jo yhtätoista. Limoncellon raikkaus ja tryffelin makeus  tanssivat yhä suussa osaamatta päättää kumpi jäisi päällimmäiseksi. Ilma oli kuin lehmän henkäys ja tulikärpäset tuikkivat pilkkopimeässä pientareilla kuin tähtitaivas olisi pudonnut maahan. Sirkuttavat hyönteiset tekivät äänimaailmasta niin eksoottisen että silmät suljettuinakin olisi tiennyt olevansa ulkomailla. Topoliino reppuselässä muistui elävästi mieleen oma lapsuus. Isän ohut kesäpaita ja nihkeä hartian seutu istuessani hänen vankoilla olkapäillään etelän reissuilla. Se kun samaan aikaan pelotti pimeys ja oli niin tavattoman turvallista. Samalta varmasti Topoliinostakin tuntui kun mörköjen silmät vaanivat pensaissa ja ote tiukentui kaulani ympärillä. Mummeli köllötti tyytyväisenä matkarattaissa kolmen ruokalajin tainnuttamana. Vierelläni kulki se sama, joka
kuusi vuotta sitten piti kädestäni maistraatissa. Vähän tiesin silloin mitä tuleman piti, vähän tiedän tänäänkään. Mutta yhä utelias olen tietämään <3
Yllätyksiä täynnä on myös italiailainen trattoria, jonka pöytään istutaan näkemättä ensin ruokalistoja.  Tarjoilija, joka vaikuttaa enemmänkin paikan äidiltä tai isältä tulee sitten kertomaan mitä tänään keittiössä kokataan. Vielä koskaan en ole pettynyt.



Bianca**

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

San Clemente

Suurkaupungin sykkeestä siirryimme rauhalliseen Riminin maakunnassa sijaitsevaan San Clementeen. Pienehkö paikkakunta Italian itäpuolella, jonne pysähtyminen oli onnellinen vahinko. Löysimme netistä nimittäin ihanan majoituspaikan, jonka varasimme heti lennot ostettuamme. Sittemmin suunnitelmien muututtua majapaikan sijainti ei osunut lainkaan reitille. Täällä kuitenkin ollaan koukkauksen jälkeen, enkä voisi olla tyytyväisempi. Puhdas ilma, peltomaisemia ja paikallista ruokaa trattoriasta.




Iltapäivät ilakointia altaalla. Siis muut paitsi meidän signorinella, joka ei säärtä syvemmälle suostu tulemaan viileään veteen. Istuu reunalla uimalakkeineen ja nyökkää kun tulee puhe pastasta:D

Bianca**


tiistai 23. toukokuuta 2017

Paluu Roomaan

Rooma on minulle ennen kaikkea kauniita rakennuksia ja niiden yksityiskohtia. Kuvaan koukeroita ja kaiverruksia. Ihmettelen omituisen ohuita kivitaloja ja suuren suuria monumentteja, joita nousee jykevänä joka puolella. Ihailen vihreydestä pullistelevia parvekkeita ja persianoja eli ikkunaluukkuja, joiden takainen elämä tuntuu jännittävältä. Antiikin aikaisia aarteita, joiden vierellä olo on pieni. Hulppeita kattoterasseja, marmorisia portaita ja messinkikolkuttimia ovissa. Romanttisia suihkulähteitä ja rappioituneita veistoksia. Silmäni suljen ainoastaan liitoksistaan natisevien jätepisteiden kohdalla.
Santa Maria Maggiore
Samainen basilika toiselta puolelta kuvattuna
Vittorio Emanuele II-monumentti auringonlaskua vasten
Lähteistä voi juoda tukkimalla iso reikä, jolloin yläosan pienemmästä reiästä tulee suihku
Mummeli Colosseumin edustalla




Olen käynyt muutaman kerran aiemmin Roomassa. Viimeksi yövyimme Castelli Romanin-alueella, vierailimme Castel Gandolfossa, näimme mm. Paavin kesäasunnon ja nautimme Amatricianat torin laidalla. Kotona kirjoittelin valmiiksi vinkkipostausta vanhasta muistista.  Kun nyt luin kirjoittamaani hotellihuoneen sängyssä Rione Montin sykkeessä supplí kädessä,  en vain voinut julkaista sitä. Totta siinä oli joka sana, mutta tunnepuolen eräpäivä oli mennyt vanhaksi sillä hetkellä kun saavuin Roomaan uudestaan. Jos Helsinki on aviomies on Rooma rakastaja. Ihmisen elinikä ei miltei riitä pääsemään kaupungista täysin selville. Roomalaiset itse ovat hyvin ylpeitä kaupungistaan. Jopa siinä määrin, että heille Rooma on yhtä kuin Italia. 

Jos joku kaipasi vinkkipostausta voi kuvista poimia muutaman. Mainittakoon vielä Villa Pamphili, josta juttua oman postauksen verran.

A presto,
Bianca**