torstai 10. elokuuta 2017

Supplí eli italialaiset riisipallerot

Jaan tällä kertaa italialaisen välipalavinkin koulusta kotiin palaavia nälkäisiä hupulaisia ajatellen. Turvallista ja myönteistä koulutaivalta vain kaikille <3

Mutta ensin vähän taustaa..
Italiassa ihmiset, kieli ja ruoka muuttuvat maakunnittain. Niin myös näitä Sisiliasta lähtöisin olevia "pikkuaurinkoja" eli arancineja varioidaan ympäri Italiaa. Pääpiirteittäin ensin tehdään risotto, siitä palloja ja ne kieritellään kananmunassa ja korppujauhoissa ja paistetaan kuumassa öljyssä pannulla. 

Italiassa näitä riisipalloja napataan hiukopalaksi pizzerioista tai rantapäivän lomassa stabilimentosta. Rannalla olosta vielä mainitsen, että löytyy ilmaisia tyhjiä hiekkarantoja  (spiaggia libera) joille voi vain astella sekä sitten maksullisia stabilimentoja (suomennettuna laitos). Italialaiset perheet yleensä vuokraavat paikan stabilimentosta koko kesäksi, mikä tarkoittaa että heille määrätään rannalta tietty aurinkovarjo ja aurinkopedit, jonne he tavallisesti päivittäin suuntaavat. Rantakaistaleen yhteydessä on toimisto joka perii maksun sekä kahvila tarjoten tuoretta suolaista, jäätelöä ja juotavaa. Suomalaisena ajattelisi, että kuka hullu maksaa jos ilmaiseksikin pääsee rannalle..mutta Italian poltteen alla aurinkovarjo ja vierestä ostettava kylmä olut on sen väärti;)

Arancinit sisältävät alkuperäisessä versiossa riisiä, raguta (liha + tomaattikastike), mozzarellaa sekä herneitä. Vaaleassa kasvisversiossa sekaan raastetaan appelsiininkuorta ja tomaattikastike jää pois. Muoto on suippomainen kananmuna. 

Supplí on puolestaan Lazion alueen vastine, joka on aivan arancinin kaltainen, mutta sitä valmistetaan myös ilman lihaa ja muoto on lituskainen tai pyöreä. Myös kroketeiksi näitä kutsutaan. No, termeistä viis minä tein oman mukaelmani, koska halusin vaalean version sekä pyöreitä palloja joita lapsen oli helppo pyörittää. 

Tarvitset neljälle hengelle:

5salottisipulia
2mozzarellaa (bufala)
raastettua parmesania n.6rkl
sekalaisia tuoreita yrttejä (laitoin basilikaa ja korianteria)
kasvislientä n.8dl
risottoriisiä 175g (arborio)
voita 50g
mustapippuria
kananmuna
korppujauhoja
oliiviöljyä/rypsiöljyä

Silppua teharissa sipulit pieneksi silpuksi yhdessä tuoreiden yrttien kanssa. 
Kuumenna kasvisliemi erillisessä kattilassa mutta älä anna kiehua. Nopea kokki heittää luomukasviskuution veteen, mutta jos haluaa kikkailla itsetehty liemi on toki maistuvampaa. (Sipulia,selleriä,porkkanaa,tomaattia pitää keittää n.tunti vedessä ja maustaa suolalla eli ei rakettitiedettä ainoastaan aikaa vievää)

Sulata toisessa paksupohjaisessa kattilassa voi, lisää sinne riisit ja ruskista niitä pyöritellen. Alenna lämpöä hieman ja lappaa kauha kerrallaan kuumaa kasvislientä riisien joukkoon. Sekoittele ja kun vesi on imeytynyt  riisiin lisää seuraava kauhallinen jne. Sekoita ja ole tarkkana! Aikaa kuluu n. 20min kunnes koko liemi on imeytetty ja riisi on pehmeää. Lisää silputut sipulit, mausteet, yrtit, parmesan sekä pilkottu bufala, sekoita ja anna jäähtyä. Minä tein risoton edellisenä päivänä valmiiksi, joten seuraavana päivänä jääkaappikylmä seos oli helppo pyöritellä palloiksi. 

Sitten vain vispaa pari munaa, kasta luumun kokoiset pallerot sinne jonka jälkeen kasta ne vielä korppujauhoihin. Paista kuumalla pannulla reilussa määrässä oliiviöljyä (rypsiöljykin käy). Avot! 



Näitä herkkuja voi syödä kuumina tai kylminä, pilko koululaiselle vain kasviksia valmiiksi viereen:) 

ps. Instastoorissani (thebernardandbianca) nähtävänä livekuvaa näistä :)

Bianca**

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Suomen kesä 2017

Ehkä kun sain alkukesän nauttia kuumuudesta kolmekymmentäyksi päivää putkeen, tuntuu kesä Suomessakin aivan kelvolliselta. En yhdy laisinkaan marinaan vähälumisesta ja lyhyestä kesästä. Minä olen nauttinut kesästä ja ehtinyt tehdä täällä kotisuomessakin vaikka mitä kesäistä! Koikkaloida bikineissä pihalla, läähättää laitteesta toiseen Lintsillä ja ajaa auton ikkunat auki kuumuuden vuoksi. Lukea monta hyvää kirjaa, paraikaa menossa Hyvä aviomies, joka ainakin sivulle 250 asti on koukuttanut täysin. Olen levittänyt aurinkorasvaa lapsiin leikkipuistoissa, kerännyt(ja saanut) pisamia patiolla ja seurannut sadannetta moottorin pesua ts lasten vesileikkiä. Käynyt leffassa, lampaita syöttämässä ja seurannut sonnien kirmailua. Olemme tehneet kesätaidetta, vilvoitelleet saunatuoreina mökin kuistilla (Ja ah ilman hyttysiä tänä vuonna!)ja keränneet kukkia. Olen kulkenut hameessa, shortseissa ja sääret paljaina. Helsingin keskustan katuja kesäillassa yksin, kaksin ja yhdessä lasten kanssa. Matkustanut junalla ja maiskuttanut mansikoita. Käyttänyt aurinkolaseja ja kaivannut olkihattua. Ihaillut lasteni kultaisia kutreja iltojen kajossa ja kirmailusta kosteina. Olen ollut poutasäällä puistoruokailussa, piknikillä ja ystävän parvekkeella brunssilla. Mökkeillyt, maannut mättäillä metsässä ja marjastanut. Aivan kelpo kesä siis.
Sade tuo raikkautta ulkona pakottaen puhdistamaan paikkoja sisälläkin. Siivonnutkin siis olen. Ja leiponut pannukakun, sillä se kuuluu myrskyilmaan. Jota ei sitten muuten tullutkaan.




























Suomen kesä 2017, mitä sinä laitat muistiin?

Bianca**

torstai 27. heinäkuuta 2017

Sadun sivelen selkääsi

Minä tykkäsin lapsena kovasti hipsutuksesta ja hieronnasta. Siitä kun joku kuljetti sormea selässä ja sai aikaan vilunväristyksiä aina niskavillojen kohdalla. Kavereiden kanssa yökyläillessä hipsutettiin aina vuorotellen toisen selkää ennen nukahtamista. Muistan baletinopettajan pehmeät asennonkorjaukset yläselässä. Ja toisen heistä viileät laihat sormet samaista murheenkryyniäni korjaamassa. Ja kuinka koti-iltoina tv:tä katsellessa nostin nojatuolilta aina jalat äidin syliin ja äiti jaksoi hieroa. Televisiossa muuten pyöri usein Kettu, Derric tai Hynttyyt Yhteen ja Hannele Laurin meikkiä katsoin ihaillen. Lasiselle sohvapöydälle oli viipaloitu hedelmiä, oli juustoja ja sipsejä ja jotta tämä ei mene taas lapsuusmuistojen kuvailuun yritän suunnata ajatukseni takaisin omiin lapsiini (oikeasti haluaisin kertoa vielä siitä karusellia muistuttavasta näystä kun itse kukin nelihenkisestä (+kissan 9henkeä )perheestämme sinkoili pyörivistä nahkatuoleista mainoskatkon aikaan jääkaapille tai vessaan tai hakemaan shaalia. Mutta että kukaan ei kaivanut esiin kännykkää tai ottanut hetkestä instaan kuvaa ja viettänyt seuraavaa varttia virtuaalimaailmassa poissa perheestä. Parhautta!) Tuntomuisti on siis vahva ja kyllä ne lapsena koetut ikävät tuntemuksetkin muistaa vielä kolmekymppisenä. Sen vesirokossa kärsimäni päänsäryn ja yritykseksi jääneet pää edellä-sukellukset uima-altaaseen ts. karmeat mahaplätsit. 

Äidiksi tultuani olen aina illan tullen ja muutenkin hipsutellut omia lapsiani. Yksi kerta pari (kolme?) vuotta sitten ennen nukkumaanmenoa Topoliino pyysi, että piirtäisin Vespan hänen selkäänsä ja niin tämä piirtäminen jäi pysyväksi osaksi iltarutiinia. Ihan pelkällä sormella siis haa haa. Kun nukkumaanmeno ei houkuttanut lasta pyysi hän piirtämään Lintsin tai puiston kaikkine laitteineen ja pensaineen. Paljon yksityiskohtia nähkääs. Useimmiten kuitenkin riitti skootteri, kunhan kilometrimittari ja jalkapoljin olivat mukana. Kaikki koukerot selitin aina piirtelyn lomassa. Kun jotain oikein kuumeisesti odotettiin liittyi kuvatoive siihen. Tänä vuonna taisin piirtää juhannuskokon ja sen ympärille serkkunelikon colapulloineen kolmen kuukauden ajan. Joka ilta. Ja loppuhuipennuksena oli aina paponen hiilloksille kantama jättimakkara joka selkään piirrettäessä ulottui kainalosta kainaloon kamalasti kutittaen. Voiko olla älyvapaampaa mutta muksua tämä hölynpöly jaksoi huvittaa. Toisinaan kirjoitan selkään kaunokirjaimin rakkaustekstin, missä kehun ja kerron kuinka paljon rakastan. Nyt kun Mummeli nukkuu omassa sängyssään veljen kanssa samassa huoneessa, kääntyy hänkin tietäväisesti vatsalleen hipsutettavaksi ja vaatii myös nukeilleen saman kohtelun.


Meillä on puhuttu aina hipsutuksesta tai hipsutussadusta mutta tiesittekö, että satuhieronta on ihan oikea termi ja siitä on tehty kirjakin! Ilokseni sain yhteistyön kautta kirjan itselleni ja nyt meillä omien tarinoiden lisäksi luetaan myös näitä Sanna Tuovisen kirjaan koottuja satuja. Juonet ovat lämminhenkisiä, voimaannuttavia. Ne viestivät tärkeitä teemoja ja kosketuksen kautta satujen sanoma vain vahvistuu. Teksti on helppoa ja selkeää. Ehtii hyvin keskittyä siihen tärkeimpään eli myönteiseen kosketukseen. Lapsi oppii arvostamaan itseään ja toista. Rentoutumaan ja sukeltamaan mielikuvituksen maailmaan. Satuhierontaan voit tutustua enemmän täällä (klik).  Liittymällä postituslistalle saat mm. ilmaiset ohjeet Taikapuu-hierontasatuun. Itse kirjassa on myös paljon asiaa kosketuksen hyvää tekevästä vaikutuksesta sekä ohjeita ja vinkkejä satuhieronnan toteuttamiseen. Suosittelen!

Mielestäni tällainen kirja kuuluisi äitiyspakkaukseen, mukaan mummolavierailuille ja kaikille lasten kanssa työskenteleville! Koska kosketus kuuluu kaikille elämän alusta loppuun, se yhdistää, vahvistaa ja voimistaa. Jos kosketus tuntuu vieraalta sitä voi harjoitella. Satu johdattaa ja silitykset alkavat sujua kuin itsestään. Parasta minulle satuhieronnassa on ehkä paluu omiin mukaviin lapsuusmuistoihin, kun oltiin yhdessä läsnä saman asian äärellä. Siihen tunteeseen haluan pysähtyä päivittäin omien lastenkin kanssa.

Maailmasta voi tehdä vähän paremman, vaikkapa satuhieronnan keinoin <3

**kirja saatu yhteistyössä

Bianca**





tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kaipuu

Minulla on kamala Italia-kaipuu. Sen sijaan, että tekisin asian eteen jotain käytännöllistä tai soisin ajatustakaan(toivottomille) laskelmille pyörivät mietteet eksoottisissa viherkasveissa, joita kasvattaisin parvekkeella. Virittelisin erilaisia keppejä kiviseinään, joita pitkin muratit sun muut kiipeisivät vehreinä ja kukkivina. Yrtit yläilmoissa ilahduttaisivat niin silmää kuin makuhermojakin ja niitä kasvaisi viinitynnyrin levyisissä ruukuissa. Nappaisin espresson aina hetkinä kun ei keksi mitään muuta ja käyttäisin auton hätävilkkuja enemmän parkkitarkoituksessa kuin siinä mitä varten ne on oikeasti asennettu. Iltaisin kulkisin naisystävieni kanssa muoviset meikkilaukkua muistuttavat vetoketjupussukat käsissä meren rantaa pitkin ja antaisin sielun levätä vaaleanpunaista taivaanrantaa tuijottaen. Kuten paikalliset. Tai ehkäpä kaivaisin sieltä vain kännykkäni, sopertaisin suomeksi ikävää ja selittäisin kaikesta mikä ei toimi.

 These are the days that must happen to you - Walt Whitman
Nykyajan positiivisuuskiitollisuuscarpediem-viidakossa mielestäni oikeasti lohduttava kiteytys päiviin jolloin haluaisi olla jossain muualla.

Bianca**



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kotona taas..

Kukapa olisi uskonut, että kotimaa ottaa meidät vastaan kovaäänisemmin kuin Italian ihmiset konsanaan. Oli meinaan Helsingissä semmoinen ukkosen pauke, että pelkäsin ikkunalasien särkyvän. Illaksi rauhoittui ja aurinkokin pääsi paistamaan. Takapiha näyttää rehahtaneelta villiniityltä, ihan sellaiselta missä vielä kuljin hetki sitten joskin silloin maa oli kuiva ja iho kuumuudesta kostea. Haluaisin antaa ruohon ja vihreyden vain rehottaa, lisätä boheemeja paperipalloja ja lyhtyjä sinne tänne. Ja kivisen suihkulähteen (jota minulla ei toki ole) keskelle pihaa. Saapasmaasta muistuttavia sitruskynttilöitä patiolle ja keltaista limoncelloa pikkulasiin. Niitä molempia löytyisi. Pahastuisivatkohan naapurit? Rehottavasta ruohosta siis.

Kotiin on aina ihmeellistä palata. Varsinkin jos on ollut pidempään poissa. En tajunnut kuinka paljon meillä on teak-kalusteita. Miten tumma meidän koti oikeastaan onkaan. Nyt haluan vaaleaa ja iloisempaa. Vessa vaikuttaa valtavalta, sinnehän saisi remontoitua vaikka koti-span! Ja kuinka astianpesukone on oikeastaan vain ylellisyys. Ei lainkaan välttämättömyys. Tajusin myös miten helppoa kotona on, kun lapset voi vain päästää vapaaksi sisällä ja ulkona. Olisipa se koti vain Italiassa, koska sinne vähän kaipaan.

Onneksi kotimaan plussapuolet kokoontuvat samaan pöydän ääreen aivan pian! En malta odottaa läheisten tapaamista<3
32 päivää Italiassa, 32 croisanttia reisissä nautittuna :D Ricottatäytteellä tässä kuvassa:P

Bianca**


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Postikortteja Abruzzosta - Lago di Scanno

Abruzzo on siitä erityinen alue Italiassa, että siellä on sekä merenrantaa että vuoria ja vielä vuorten välissä kauniita järviä. Tänään ajelimme serpentiiniteitä kiemurrellen L'Aquilan pronvinssiin Lago Di Scanno- nimiselle järvelle. Sieltä vuorten keskeltä se yhtäkkiä paljastui, houkuttavan ihmeellisenä. Nautimme paninot baarissa järven laidalla(Italiassa "bar" on kuin kahvila Suomessa), lapset ihmettelivät suuria ankkoja(?) ja keräilivät valkoisia kivia edustalla. Koska varsinaista uimarantaa ei ollut eikä sikseen uima-asuja tai muita ihmisiä pulahdimme koko sakki turkoosiin veteen eräältä taukopaikalta. Kovin kivikkoisia olivat viimeiset askelmat, mutta kolhuitta selvisimme. Ai että virkisti kolmenkymmenen asteen helteessä!





Noiden vuorten välissä ajellessa yritin bongailla karhuja, sillä varoituksia huomasin monessa paikkaa ja jännittäviä karhun mentäviä koloja näkyi kallion seinämissä. Vuoristossa asustaa harmaakarhujen lisäksi myös susia ja gemssejä (jonkin sortin vuohia). Pyöräilijöille seutu on hauskan haastavaa ja neonvärisiä kilpa-ajajia tulikin aika ajoin vastaan. Meillä ei ollut mukana retkieväitä ja paikoitellen vastaan tulleista kylistä sai juomaa, jäätelöä ja pientä suolaista. Lämmintä ruokaa kaipaavien on pidettävä mielessä Italian ruoka-ajat; ravintoloissa tarjotaan lounasta 12.30-14 ja illallista vasta 20-22, sillä välillä ravintolakeittiöt ovat kiinni. Ravintolasta ja turismitasosta tietenkin riippuen, Rooman keskustasta saanee pasta-annoksen vaikka aamukuudelta niin halutessaan:D Mutta matkatessa kannattaa keikahtaa paikallisiin tapoihin ja ottaa elämäntavasta kaikki irti rytmistä lähtien.  Minä en ainakaan pane vastaan mitä tulee Italian letkeään menoon siestoineen ja iltahämärissä illallisilta kotiutumisiin <3


Bianca**

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Castello Estense - Ferrara

Yhtenä päivänä suuntasimme Ferrara nimiseen kaupunkiin, parin tunnin ajomatkan päähän San Clementestä, missä sijaitsi majapaikkamme - Villaggio La Pescaccia (äännetään peskatša). Lomakylä saa muuten kymmenen pisteen suosituksen meiltä, mikäli Emilia Romagnan alueelta etsii tukikohtaa. Aivan ihana ja lapsirakas henkilökunta, siistiä ja joustavaa. Lähtiäisiksi löivät vielä viinipullon kouraan kiitokseksi(?). Tipin antamista ei Italiassa harrasteta, mutta siinä vaiheessa aloin epäilemään olisiko pitänyt..

Ferrarassa vierailimme Este- suvun linnassa - italiaksi Castello Estense, missä Este-suku piti hoviaan 1300-luvulla. Linna sijaitsee keskellä kaupunkia ja sen peruspalveluita. Ikivanha linna ja pankki siinä vieretysten sulassa sovussa, hassua. Veden ympäröimä linna oli mielestäni hienompi ulkoa kuin sisältä. Kauniita maalauksia ja kattofrescoja oli toki nähtävillä, mutta Castello Ducalen jälkeen vaikutelma oli anteeksi vain hieman laimea. Sen sijaan Este-suvun tarina on kiinnostava ja siihen kannattaa tutustua. Vaikuttavin kohta linnassa oli sen kellarikäytävät ja vankityrmä. Hallimainen kivikammio pikkuruisella rautaristikoin suojatulla ikkunalla. Brutaaliuden saattoi haistaa!





Kaunis yksityiskohta oli myös toisessa kerroksessa sijainnut pieni puutarha hedelmäpuineen. Oli appelsiineja, nektrariineja ja sitruunoita. Linnan torneihin saattoi kiivetä katsomaan, mutta ne sadat rappuset Mummelia kantaen eivät houkuttaneet, joten Ferrara yläilmoista jäi näkemättä.


Bianca**

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Palazzo Ducale - Urbino

Taidehistoriastaan tunnettu Urbino on kaunis kukkulan rinteillä oleva yliopistokaupunki Italiassa. Kapeita kujia ajellessa tuli mieleen Toscanan vuoristokylät, joiden kivisissä taloissa ei melkein voinut uskoa kenenkään asuvan. Mutta arkea tuollakin elettiin kuivuvista pyykeistä päätellen. Pienet portaat siellä täällä johtivat syvyyksiin, joiden päässä rautaristikoin suojatut pikkuikkunat houkuttelivat kurkistamaan. Kaikkien kotirauhaa kunnioitin, mutta ruoanlaiton ja television äänet saattoi kuulla kulkuväylälle saakka. Sijaintinsa vuoksi kaupunki on täynnä suuria korkeuseroja ja ylhäältä kukkulalta oli hienot maisemat.






Urbinossa on syntynyt taiteilija Raffaello, jonka maalauksia mekin kävimme ihailemassa Palazzo Ducalessa. Palazzo Ducale eli herttuoiden palatsi on alunperin Montefeltron suvun 1300-luvulla rakennuttama tyylipuhdas renesanssipalatsi. Nykyään se toimii siis taidemuseona ja paljon laadukasta sielun ravintoa olikin tarjolla. 


Sisäpihaa

Ikkunasyvennyksissä oli pienet marmoripöydät molemmin puolin
Madonna del latte

Juhlasalissa oli alkuperäinen lattia

Cleopatra

Juhlasalin alkuperäinen lattia

Raffaello- La Muta
Palatsin puutarha
Kaikki näetty ja koettu saa aikaan epätodellisen tunteen, jota käsittelee varmasti vielä moneen kertaan kotisohvalla Helsingissä. 

Bianca**