lauantai 24. tammikuuta 2015

Duunipäivä

Poika pääsi tänään harjoittamaan yhtä toiveammateistaan. Puistoon olimme matkalla, kun tämä nähtävyys vangitsi mielenkiinnon ainakin viideksi minuutiksi. Tiukka tuijotus teki tehtävänsä; kuljettaja käveli luoksemme ja kysyi haluaisiko Topoliino hyttiin. Syvä nyökkäys ja nousu traktorin istuimeen. Torven lisäksi painoi epäilemättä myös nappulat ja vivut mieleensä tulevia askarteluprojekteja varten. Meidän puisessa paloautossa on lähes kaikki Vespan osat teipillä ja tussilla merkattuina, myös leikki-imuriin on täytynyt tarrata paperinen töpselin paikka. Pienet silmät näkevät kaiken ja haluavat toteuttaa!:)
Olin niin onnellinen pojan puolesta, että hellyin vielä kahvilavisiittiin lumileikkien päätteeksi. Spelttipuuroa kuivatuilla hedelmillä ja erilaisilla leseillä, maistui molemmille lounaaksi. Tuolla tuo nyt posottelee posket punaisina päiväunilla - mun pieni duunari <3


Bianca**


tiistai 20. tammikuuta 2015

Ihminen

Lapsi on luonnostaan luova. Vuosi sitten kirjoitin jo graffiteista, joita ilmestyi valitettavasti myös kotimme valkoisiin seiniin. Näyttely kesti kokonaiset puoli vuotta, jonka aikana Topoliino oppi ja tyytyi piirtelemään pelkästään paperiin. Noh, muutama kehotatuointi on toki piirretty silloin kun lastenhuoneessa on ollut aivan hiiren hiljaista..

Tuotokset olivat pitkään abstraktia taidetta, kunnes kaksivuotiaana alkoi hahmottua pyöreitä muotoja. Syntyi pää. Monta päätä vierekkäin ja niille paljon tukkaa. Sitten pikkuhiljaa silmät, nenä ja suu.

Tikkuvartalo ilmestyi kuvaan kun kerran lapsen piirrellessä kysyin että missäs vartalo! Siitä lähtien sama viiva piirtyi ihmishahmoihin ja sai lisäkseen jalat ja päästä lähtevät kädet. Pitkään tikun keskellä oli suurensuuri pallo napaa esittämässä. Sittemmin se on jäänyt pois, mutta silmien iirikset ovat viimeisin IT-juttu. Lienee ihmiskirjasta bongatut :D

Tänään aloimme piirtää mummulle synttärikorttia. Tämä oli ensimmäinen piirros ja lapsi näki sen eteen selvästi vaivaa, kun kerroin, että lähetämme sen.

Sen jälkeen luomisvimma ja tahti kiihtyi. Teippi-innostuksella lienee osuutta asiaan;) 

Uusi näyttelyhän siitä syntyi! Aiheena Topoliinon tuntemat ihmiset; muun muassa mummi ja tuori silmälaseissaan ja heidän välissä eräs mieleenjäänyt mökkinaapuri ;D

Turhaan muuten piilotetaan tusseja pieniltä! Joo, joo..eiväthän ne lähde helposti naamasta ja seinästä saati ole terveellistä imettävää MUTTA paperilla ne palkitsevat. Pienikin taiteilija saa kädenjälkensä paremmin ja helpommin näkyviin ja pikkutarkkojen juttujen teko onnistuu alle kolmevuotiaaltakin hienosti. Yritäppä itse piirtää paksulla heikosti värjäävällä liidulla heikompaa kättä käyttäen pieni pallo silmäksi ja sen sisälle toinen pienempi pallo iiriksen virkaa toimittamaan...ja sitten tussilla sama juttu..nih! ;)



Bianca**



lauantai 17. tammikuuta 2015

Vaahtokarkit vain puuttuu





Toisinaan tyttö tarvitsee vain jotain vaaleanpunaista. Ystävä sen tiesi antaessaan paketin näitä suloisia teepusseja, kiitos<3 Värikoodiin sopineet vaahtokarkit korvaan Fazerin pähkinäsuklaalla, teen aromiin stemmaten. Hankin myös hempeän värisiä ihonhoitotuotteita. Vaikka suosin keittiöstä löytyviä aineksia myös ihonhoidossa (avokadonaamiot, kookosöljy, kananmuna jne) olen pitkään kaipaillut kasvovettä. The Bodyshopin kasvovesi vaikutti tuoksullaan ja ainakin ensimmäisen käyttökerran jälkeen se tuntui miellyttävältä. Nyt naamio naamalla asetun viettämään Armovuotta 1793 vuoden pappilassa.. 

Mukavaa lauantaita ladyt!


Bianca**


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ehkäisykeino vauvakuumeisille

Lapsi käsittää jossain vaiheessa, että vanhempien välillä on jotain erityislaatuista, kuten parisuhde, jonka väliin ei mahdukaan. Sekös häntä riepoo, tuskastuttaa ja ahdistaakin. Toisilla se ilmenee yöheräilynä, raivona, uhmana..ja meillä ihan selkeänä mustasukkaisuutena. Tässä eräänkin päivän esimerkki:

On sunnuntai. Lapsi puuhailee huoneessaan. Hän käy välillä näyttämässä jotain rakennelmaansa isälle. Leikkihetket ovat hiljaisia, ehkä vähän pärinää ja nakuttelua kun pieni remonttireiska tekee raksahommiaan. Toisinaan imuri surisee pikkusiivoojan puunatessa paikkoja. Lapsi pyytää kenties apua teipin kiinnityksessä tai majakankaan korjauksessa, mutta muutoin leikkii tyytyväisenä itsekseen. Hän istuutuu kiltisti tuoliinsa kun isä kutsuu lounaalle. Syö annoksensa istuen ja käy suupesulla oma-aloitteisesti. Köllöttelee levollisena isänsä kainalossa katsellen Vespa-videoita ja kömpii omaan sänkyynsä kun kumppani kehottaa päiväunille. Ja nukahtaa. Ihan ilman draamaa.

Äiti tulee kotiin, saa iloiselta pojalta ensin osakseen sydäntälämmittävät halaukset ja suukot. Hymysuin kerrotaan kivasta aamupäivästä. Äiti ja poika istuvat sylitellen, kirjaa lukien. Leikitäänkin tovi. Tunnin päästä arkiaskareet kutsuvat äitiä, poikaa pyydetään pilkkomisapulaiseksi, isällä olisi asiaa.

(tähän se rätisevä pikakelausääni mikä monesti leffoissa kuuluu kun joku kokee total makeoverin)

Lapsi heittää vihannekset lattialle ja huutaa yhtäkkiä kurkku suorana AAAAAA vaikka isä on juuri kertomassa kuulumisiaan. Vanhempien kasvot kiristyvät. Ja perään poika huutaa uudestaan. Ihan ilman kiukkuista ilmettä tai raivoa. Tuijottaa vain kuin vesikauhuinen koira ja huutaa pää punaisena. Oijoi ompas kova ääni. Äidin korviin sattuu. Ei saa huutaa. Taidat haluta äidin kaiken huomion, mutta anna isä kertoo jutun loppuun. AAAAAAAAAA jatkuu. Kehotan keräämään kasvikset maasta. Perään poika heittää talouspaperirullan. Niin että se purkautuu auki pitkin eteisen lattiaa. Veitsi kädessä viikari juoksee karkuun. Tuuppaan terrorin isän hoteisiin toiseen huoneeseen, jotta ruoka valmistuisi. Syöminen on yhtä pelleilyä, sitten kun lapsi monen kehoituksen jälkeen pöytään suostuu istumaan. En tiennyt ennen lasta kuinka monella eri tavalla tuolilla voikaan pysyä. Selkänojassa roikkuen, toinen kankku istuimella, hajareisin selkänojalla, toinen jalka pöydällä ja toinen istuimella tai ihan vain seisten. Pienestäkin positiivisesta eleestä kiitetään. Niitä mahtuu mukaan yksi.

Ruoan jälkeen suu soossissa karataan lähmäämään vanhempien lakanat. Kovasti sanominen on enää turhaa, tyynyliina on jo täynnä tomaattikastiketta. Kaikkiin jokapäiväisiin rutiineihin suhtaudutaan uppiniskaisesti ja päinvastoin tehden. Lopulta menen pötköttämään miehen kainaloon uupuneena, lapsi hyppää pommina päälle. Toisen kerran. Ai, ei niin kovasti. Tule tänne meidän keskelle köllöttelemään. Pumps uudestaan pompaten suoraan naaman päälle. Kenenkään päälle ei saa hypätä, potkiminen sattuu!! Mutta painitaan vähän. Kutitan ja hassuttelen. Poikaa naurattaa, energiaa puretaan. Bängg lapsi paiskaa kirjan yhtäkkiä päin isän naamaa.  Hei lopeta, ei noin saa!!! Sitten lentää painepesuri samaan osoitteeseen. Vielä lujempaa. Out of the blue! Kolmevuotiaalla on voimaa jo melkoisesti. Isä painelee suutuksissaan keittiöön painamaan jääpalalla otsaansa. Poika pyytää isältä anteeksi ja h y m y i l l e n kirmaa äidin kaulaan tulisesti suukotellen ja rutistaen. Mies kaipaisi seuraani, pitäisi puhua tärkeistäkin asioista mutta samalla toivoo minun poistuvan kotoa jotta pojan päsmäröinti hellittäisi. Kaikki kamaluus alkaa aina kun tulen kotiin.

Loppuillan lapsi painelee ympäri huoneita kuin herhiläinen.  Huutoa, touhotusta ja äidin niskassa rynkyttämistä. Älämölöä ja päättömänä kanana menoa. Saako kakkaa syödä, minä syön kakkaa. Kakka kakka kakkkkaaaa. Mihin katosi se älykäs lapseni joka jo kaksivuotiaana tavasi kirjaimia,  ajattelen. Luen tarinoita, päristelen paloautolla, istun ja olen läsnä. Liimaan valonkatkaisijoita ja viemäriputkia majatyynyihin ja mitä vain lapseni keksii ideoida. Hetki jolloin tekisin jotain itsekseni saati miehen kanssa toivottaa pienen pirun heti tervetulleeksi ja meno edellämainitun kaltaisena jatkuu. Ei saa huutaa. Älä lyö vitriinin laseihin. Kohtele leluja hellästi. Naapurit tulevat kohta valittamaan, shhhhhhhh.
Kivaa vastapainoa työelämälle tämä tällainen perheen yhteinen laatuaika. Lasken minuutteja nukkumaanmenoon. (Ihan turhaan tosin.)

Kun lapsi ei sulata avioliittoa, näiden kahden liitto ainakin toimii.
Iltarutiinit toistuvat samanlaisina. Syödään iltapala, käydään pesulla. Vaihdetaan yöpuku, luetaan iltasatu, halit pusut. Sängyssä kerrataan päivänkulku, lauletaan unilaulu. Peitellään ja paijataan. Ovi kiinni ja hetken hiljaisuus. Kunnes 5min kuluttua poika on taas makuuhuoneen ovella tyynyineen nalle kainalossa. "Olen vain vähän aikaa". Lapsen silmät seisovat päässä ja unentarve on käsinkosketeltavissa. Nyt on uniaika, jokainen pysyy omassa sängyssään. Lastenhuoneeseen kannetaan ulvova poika. Viisitoista kertaa. "Minä haluan nukkua kahdestaan äidin kanssaaaaa". Pahimpia ovat ne kerrat, kun on jo luullut toisen nukahtaneen mutta pienet askeleet kuuluvatkin vartin hiljaiselon jälkeen. Tunteeni vaihtelevat säälistä sapetukseen. Lapsi hellyttää ja ymmärrän pienen ihmisen ikävän ja halun olla vanhempien kanssa. Toisinaan mitta on vain täynnä ja huoneestaan kuikuileva kakara kiehuttaa. 
Lopulta kello on jo yksitoista illalla. Olen niin väsynyt ja täynnä sekä omaa että lapseni ääntä. Vien pojan viimeisen kerran sänkyynsä ja nukahdan omaani kiukkuisena.

Seuraavana päivänä odotan työpaikan edessä yksinäni ratikkaa. Sitä jolla kotimatka kestää kaksikymmentä minuuttia kauemmin. Otan puhelimen esiin, avaan skypen chatin ja vaihdamme kuulumiset kumppanin kanssa online..

Kokemuksia, ajatuksia? Lähtikö vauvakuume? :)


Bianca**

ps. Tämän kirjoitettuani aloin jo ajatella kuinka sitten pojan teini-iässä kaipailen sitä syliin ryntäävää pikkuviikaria jolle äiti oli kaikki kaikessa...no, enhän mä sitä nytkään pois vaihtais<3

tiistai 6. tammikuuta 2015

Blogi täytti vuoden!

Pikkuinen blogini on pari päivää päälle vuoden ikäinen. Ihkaensimmäistä postausta kirjoittaessani istuin ikionnellisena olohuoneen sohvalla. Aurinko paistoi ja valoa tulvi sisään joka suunnalta. Topoliino nukkui. Blogi oli tuolloisen tammikuun tuoma uusituuli. Tyyssija tunteille, sanoille ja hetkille jotka tulevat ja menevät. Täällä ne ainakin pysyvät. Ja välittyvät selkeämmin kuin sanottuna.

Lopulta lapsi heräsi ja harmittelin kun kuvien koonti oli vielä kesken. Muistan mieheni manailleen kuinka kodin sydän, äiti, on nyt menetetty uuden harrastuksen myötä. Totta se olikin parin päivän ajan. Puurovuoro, puistoilu ja päivällisvastuu vierähtivät vallan Bernardin harteille, koska minulla oli joko kirjoitusvaihde päällä tai kuvauskeissi kesken. Sympatiseerasin äitejä joilla pikkulapsiaikana on intohimoinen suhde työhönsä. Tältä se varmasti tuntuu, ajattelin! Huono omatunto ja samaan aikaan valtava tyydytys tekemisestään.

Sittemmin bloggaus ei ole perheeltä aikaa vienyt. Bloggerin perusteet on oivallettu ja perusasetukset pässinlihaa. Päikkäriaikaan pohdinnat piirtyvät kirjaimiksi tai suollan tekstiä talteen lapsivapaudessa miehen harrastaessa omiaan. Toisinaan tarinaa tursuaa tiheään, pakolla kirjoitusta ei synny koskaan. Kännykkäkuvat välittyvät virtana koneelle itsestään. Kuvien- ja ulkoasun muokkauksesta mielipiteenne on varmasti jo muodostunut ja arvannette että siihen ainakaan ei aikaa mene ;) Ehkäpä tässäkin asiassa voisi kehittyä, mutta blogini pääosassa on kuitenkin kirjoitus. Kuvat vain ohessa osviittana ja bannerit ja palkit pakollisena pahana.
Vohveli-kahvila, Puutarhakatu, Tampere

Mikään reaaliaikainen kuulumiskertomus tämä ei ole. Kipeimmät kohdat kerrotaan kenties kuukauden päästä kevennettyinä ja hauskin huumori heitetään tarinaksi kun ei ole enää nauruun tikahtumaisillaan. Joskus taas jännittävän jutun jakaa hetimmiten tai purkaa sydäntään samantein. Aidolla tunteella kuitenkin. Aina.

Juuri nyt tällä hetkellä istun olohuoneen sohvalla. Juuri nyt vähän onnetomampana kuin silloin vuosi sitten. Aurinko tulvii sisään ikkunasta. Topoliino nukkuu. Olen toiveikkaana uusien tuulien edessä. Ihan kuten silloinkin.


Bianca**

ps. Blogisynttäreiden kunniaksi tarjoan virtuaaliherkkua taannoiselta Tampereen reissulta:)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Aina vuoden alussa kirjaan ylös tulevaisuuden tavoitteeni. Lista on edellisvuosina ollut kovin lyhyt. Oikeastaan vain kahden sanan mittainen; kiinteä kroppa. Ei sillä, että ajatukset olisivat pyörineet kehon ympärillä. Muille elämänaiheille vain ei kaivannut muutosta. Salilla tulikin huhkittua hoitovapaalla; aluksi sinne raahautui oman rauhan ja saunan kaipuussa mutta lopulta itse treeniin jäi koukkuun. Voi kuinka kaipaankaan sitä fiilistä!

Työelämässä uusien tavoitteiden rinnalle yhtä tärkeäksi nousee vanhojen arviointi. Lienee se tärkeää yksityiselämässäkin, mutta ei onneksi pakollista. Minua ei ainakaan ole ikinä huvittanut joulunjälkeisähkyssä verrata farkkukokoa vuoden takaiseen tai ylipäänsä vetää tunikaa tiukempaan ylle. En tehnyt sitä tänäkään vuonna, mutta uuteen tavoitelistaani kerrytin tusinan uusia kohtia. Kroppaa ei koskenut yksikään.  Työnsarkaa tässä torsossa toki riittää ja ajattelinkin blogin olevan oiva paikka niille ajatuksille. Miten voida fyysisesti paremmin, päästä uudestaan irti sokerikierteestä, elää terveellisesti ja saada takaisin se kuuluisa treenimotivaatio.
Äiti-lapsi-jumpassa Topoliino toimi painonani sekä kanteli kuntosalin nyrkkeilyhanskoja ympäriinsä:)

Aloitan näennäisen helposta, mutta itselleni tämä kohta on ehkä haastavin.
Juo päivittäin litra vettä. Tiedän, että suositus on kaksi tai jopa kolme. Huh! Juon useimmiten ainoastaan lasin vettä päivässä. Loksahtiko suu auki? Menee päiviä, että vesi käy omassani vain hammaspesujen yhteydessä. Vitamiinitkin ovat pureskeltavaa sorttia eli ei tule niitäkään kulautettua vedellä alas. Vaikka vedenjuonti on minulle tervanjuontia yritän tänä vuonna muuttaa tapojani.
Käytä portaita hissin sijaan. Tätä tukee jo hissitön kotitalo sekä vajaa vuosi sitten rattaista luopunut lapsonen. Jes! Ulkomailla tykkään reippailla rappusissa ja korkeuseroissa, mutta arkena metroaseman liukuportaissa innostus jostain syystä lopahtaa ja sitä jämähtää jonoon tönöttämään. Tänä vuonna vasenta kaistaa kaikkien ohi.

Sijoita polkupyörään. Neljä Jopoa on lähtenyt sitä enemmän tarvitsevan matkaan. Tulevan menopelin pitäisin mieluusti itselläni. Ihan kunnon takia;) Eikä sen tarvitse enää olla Jopo. Taittaisin pyörällä työmatkani, tarhamatkat, treffimatkat ja no, ihan kaikki matkat jotka tällä hetkellä köröttelen ratikalla.
Viimeisin niistä neljästä valkoisesta 
Kierrä kaupat karkkihyllyineen kaukaa töistä tullessa. Pahimmat ylilyönnit suklaan saralla tapahtuvat aina väsyneenä töistä tullessa, pienessä nälässä. Vaikeaa tästä tekee puhelimeen tulleet tekstarit, joissa ilmoitetaan maidon/leivän/talouspaperin juuri loppuneen. Ja mahdottomaksi samaisessa viestissä pyydetty suklaalevy. Tavoitteeseen lienee siis paras pyrkiä pariskuntana.
Vuohenjuusto-granaattiomenasalaatti

Kohtuus ja kultainen keskitie. Tämä on varmasti ikuisuustavoitteeni. Tähän ikään mennessä sitä en ole taitanut, ainakaan pitkiä aikoja. Mennään joko ravintorikkaalla ja rehukylläisellä ruokavaliolla rajusti reenaten tai sitten täysin ben&jerrys-berliininmunkki-menulla maaten. Tällä hetkellä yritän ykköstä kohti..
Pojallekin maittavat mamman terveyspytingit.
Totaali herkkulakkoon ei tällä hetkellä ole riittävästi tahtoa, mutta  eilinen pohjaanpalanut kinuski potkaisi jo oikeaan suuntaan;) Pohdin myös kovasti salijäsenyyden jatkamista. Sillä välin pidän ajatukset pois pupertamisesta koukuttavin kirjoin. Parhaillaan menossa Läckbergin Pahanilmanlintu.

Mitä teidän terveysrintamalle kuuluu?

Bianca**

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Lenticchie con zampone on italialainen vuodenvaihteen perinneruoka, jonka uskotaan tuovan rahaa tulevaksi vuodeksi. Linssikeittoon pilkotaan pehmenemään porkkanaa, sipulia ja selleriä. Ja lopuksi kauan muhinut sianpotka. Meidän uudenvuoden ateria ei tosiaankaan leikkeleineen päivineen ole mikään kasvissyöjän kattaus.
Lenticchie con zampone

Suihkunraikas juustohiiri maistelee jo alkupaloja



Puolenyön raketit jäivät arvatenkin poikaselta väliin mutta tähtisadetikku toi tulitusta ja juhlavuutta jälkiruoan aikaan:)

Onnellista Uutta Vuotta 2015! Tuokoon se kaikille toteutuneita unelmia, terveyttä ja tasapainoa!
<3

Bianca**