tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sydämen asiat

Ihanaa ihanaa ihahaa, luki lapsena saamassani rakkauskirjeessä. Liikuttava lipsahdus, joka varmaan takasi muiston säilymisen aina näin aikuisikään asti. Minulla on hieman hatara muisti asioissa jotka eivät kosketa sydäntä. Isäni kuulustellessa koealuetta muistin mustavalkeat friisiläislehmät syömässä mehukasta ruohoa mutta oppiaine ei ollut biologia vaan historia. Muistan yksityiskohtaisesti ystävieni parisuhteiden alkutaipaleet, mutta en heidän työnimikkeitään. Muistan mökin sisustuksen, mutten minä vuonna se rakennettiin. Muistan siskoni kasvoista jokaisen kohdan, mutta en hänen autonsa merkkiä vaikka näen sen aina ennen kasvoja. Vanhempieni auton muistan sen sijaan tarkastikin siltä ajalta kun täytin 18. Muistan miltä joku kauan sitten tuoksui, mutta en mitään mitä hän sanoi. Muistan ystävieni syntymäpäivät ja niiden juhlimiset, mutta heidän lastensa merkkipäivät joudun tarkistamaan allakasta.



Sydän, ainakaan aikuisen, ei aukea kaikelle. Sydäntä ei voi pakottaa. Luojan kiitos, se toimii melkoisen hyvänä kompassina elämässä! Tarvitaan tietynlainen elämäntilanne, tietty fiilis, tietty konteksti, että jokin koskettaa. Että jokin jää muistiin. Siksi muun muassa rakastuminen on niin mullistavaa ja ihmeellistä, kun siinä kaikki edellä mainittu taianomaisesti täsmää. Sydämen- ja sydäntä koskettavissa asioissa vellon pitkään ja hartaasti. Ne vievät mennessään ja peittoavat paljon. Lapsiin kohdistuneille vääryyksille vollotan viikko tolkulla, toisen mielen pahoittaminen tai epäily siitä valvottaa öisin ja erot liikuttavat lohduttomasti.

Arkisiakin asioita on kuitenkin muistettava ja perusjutuista pidettävä kiinni. Sen verran on minunkin muistini palvellut, että kouluista on läpi menty ja tutkinto saatu takataskuun. Työt tulee tehdyksi palkkaa vasten sekä kotona. Aivoja kuuluu pinnistellä ja olla skarppina. Ja sellaista ihminen kaipaakin, haastetta mielelle ja keholle. Vapaa-ajalla sitten, päästän aivot pinteestä ja muistiin jää vain kaikista merkityksellisimmät asiat. Tämä on loistojuttu vapaalle vaihdettaessa ja lomamoodiin pääsemisessä. En tarvitse nollaukseen perjantaipulloa tai lomanaloitukseen maisemanvaihdosta.

Mieheni kutsuu minua nimellä Libellula, sudenkorento. Arjen ajoittaiset ahdistukset; epäonnistumiset, epävarmat tulevaisuuden kuviot ja aikataulutus jäävät eiliseen aivan kuin sudenkorennolla jonka elämä on vain päivän mittainen. Havaittu ja läpikäyty ongelma pysynee, muttei kummittele mielessäni. Sen sijaan aamulla herään vain minä ja mieluisimmat muistoni.


Topoliino on toista maata. Ja lapset yleensä. Sydän avoinna kaikelle tiedolle, tapahtumalle ja kokemukselle. Muisti mummin teippikätkönkin monen kuukauden perästä. Ja tiedusteli missä ajat sitten lukemani ja kirjastoon palauttamani Vajistyttö on nähtyään uuden romaanin sohvalla. Tarinan sisällöstäkin oli kiinnostunut, mutta sitä en tietenkään halunnut lapsen tietoon tai muistettavaksi. Hui!

Kaiken muistavan ja merkille panevan pojan huoneen siivous on työn alla mutta hankalaa, koska mitään ei voisi heittää pois. Tiedän, että kadonneen töherryksen piirustuksen perään kyseltäisiin ja muovihirvityksiä Vespan osiksi muuntuvia vempaimia etsittäisiin tuskaisena. Pitäköön aarteensa, onneksi on laatikot joihin sulloa kaikki tämä tuikitarpeellinen:)

Tällainen sydämen asiat-muistiteoria tällä kertaa. Mitkä asiat teillä unohtuu helpoiten? Voiko sydän ensin muistaa ja sitten unohtaa?


Bianca**


ps. postauksen kuvituksena sekoitus sydäntälämmittäviä sekä mieleen jääneitä juttuja..

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mmmmmm

Epätodellista. Edessäni on kauniiksi katettu pöytä ja valmis ruoka kahden tunnin välein, Topoliinon tekemisistä vastaa kaksi muuta aikuista. Vieläpä siinä määrin, että oma aikani kuluu enimmäkseen kirjan kera pötköttelyyn ja haaveiluun. Sydän myhäilee, kun vesileikkejä rakastava poikaseni saa kantaa järvestä sankokaupalla "maalia", tehdä käpykeittoa ja "onkia". Puolilta päivin nukahdan kolmen tunnin päikkäreille poika kainalossani, kunnes herään hentoon kuiskaukseen; "tieksä mitä äiti, näin äsken kun mummi kurkkasi ovesta". Jotain rotia, onhan iltapäiväkahveen aika:) Tuoreen rieskan ja pappilan hätävaran äärelle ei tarvitse montaa kertaa houkutella.

Voin ihan haistaa sen levollisuuden, mikä pieneen mieheenkin laskeutuu meidän stressaavan ja sekunnilleen aikataulutetun kevään jälkeen. Siitä juontanee juurensa juniorin jatkuva kellon tarkastelu. Siis kolmevuotias kyselee kellonaikaa tuon tuosta! Tämä elo ja olo tekee niin hyvää! Kerran runoilin samoissa maisemissa mm. näin.


Muurinpohjaletut ovat juhannuksen perinne. Miehet grillasivat myös historian mehevimmän meat selectionin.

Tuorin vene, joka kuljettaa myös puuroa iltakasin aikaan.

Niemenkärjen aarteita.

Rehottavat kesäkutrit sipaistaan pannoilla ja päähineillä taakse.

Maalauspensseli löytyi!

Tämä kesäpuuha on kivaa ja ilmaista!

Taivaallista.

Loman ensimmäisen auringonlaskun aikaan säikähdin  tulipaloa. Niin punaisena hehkui tupa huoneeni ovenraosta.


Illan päätteeksi pitsiverhon takana lämpiää sauna. Istun korituoliin, nostan jalat kaiteelle ja huokaisen tuorenaamio naamallani. Tämä on kuin satua, pirullisten hyttysten kera;D

Toivotan teille kaikille levollista kesän alkua, suunnatkaa ajatukset kepeisiin ja katse kauniiseen!

Bianca**

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rainy day activity for kids

Meidän kuravaatteet jäivät kaksin kappalein päiväkotiin, joten olemme puuhanneet sisätiloissa tämän sateisen sunnuntaiaamun. Topoliino tuunaisi ja korjaisi skoottereitaan ihan aina, mutta välillä on hyvä sujauttaa vaihteluakin leikkiin. Itse tykkäisin legoista kun taas Topoliino ei niistä koskaan ole järin innostunut. Uusi yritys, ajattelin. Piirsin sateenkaaren paperille ja kehotin etsimään väreihin rimmaavat palikat.
Seuraavaksi poika tempaisi junan, joka (yllätys yllätys:) törmäili legot kumoon ja pian alettiin rakentamaan rataa ja juna-asemaa..Legosateenkaari riitti virittämään siis ainakin tähän yhteen leikkiin. Jes!

Sovella ideaa isommillekin lapsille pikkulegoja käyttäen! Iloa (ja tekemistä) voisi tuottaa vaikka lapsen oman värityskuvan päälle tehty legorakennelma!


Hyvää sunnuntaita!


Bianca**


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Weekend

Viikonloput vietän lähes poikkeuksetta kotona. Suunnitelmissa on joskus joku sisustuspuoti tai Ikean lihapullat, mutta harvemmin toteutuvat. Tykkään seurata tapahtumia ja ihmisiä jotka niistä kertovat/bloggaavat, mutta itse olen ihan toista maata. Saatan ihan laittautuakin; tällätä naaman ja hiukset valmiiksi ja sitten tulee se kuuluisa lösähdys. Takki päällä avaimet kädessä päädyn jäämään kotiin. Tapahtuukohan näin kenellekään toiselle..? Toisinaan pakotan itseni ihmisten ilmoille lapsitapahtumien voimin ja kertomalla retkestä etukäteen Topoliinolle. Hän ei äidin suunnitelmanmuutosta sulattaisi, enkä kyllä minäkään saattaisi vain laiskuuttani sellaista pettymystä aiheuttaa. Toinen hyvä keino on lähteä töistä suoraan toisten vanavedessä.

Tähän weekendiin mahtuikin extrapaljon aktiviteetteja; vietin ensin iltaa työkavereiden kanssa, suuntasin Kiasman skidipäivään, nautin terdelounaasta Street Gastrossa sekä jännitin Juventuksen puolesta jalkapallokatsomossa. Hyvää mieltä tapahtumat toivat kaikkinensa (paitsi se Juven häviö) mutta tämä aamu alkoi niskajumin ja päänsäryn tunnelmissa. Noudimme siis Alepasta hieman järeämmät aseet päivän aloitukseen ja istuimme aamiaispöydän ääressä pitkään..ennen sohvalle rojahtamista. Sosiaalinen arki lapsen päiväkotipäivät mukaanluettuina tuntuvat tarjoavan riittävästi aktiviteettia tälle perheelle, kaikki viihtyvät viikonloput vetelehtien ja pyörähdys pihan puistossa pitää liikuntalukemat kohdillaan. Tosin meillä juostaan sisälläkin.

Työkavereiden loihtima Rocky Road oli taivaallista!

Kiasman valoja ja varjoja- leikkihuoneessa oli kaikkea jännää!

Videotaidenäytökseen odottelu onnistui tämän vesiputouksen ansiosta.

Mikä tunne? -näytöksen ensimmäinen vieras


Klassikko possuleipä


Viikonlopun päättymisen lohtuaamiainen

Mitä Sinä teit viikonloppuna? Vai olitko vain? :)

Bianca**