perjantai 28. elokuuta 2015

Lasten maailma

Joo, mäkin oon ollu psykiatrisella hoidossa.
Minkä ikäsenä olit?
Olin jotain kaheksan tai yheksän.
Aijaa.
Joo, mulla oli kato masennusta. Sain siellä pillereitä ja lääkkeitä. Niistä tuli ihan seko olo.
Joo, aika moni on käyny joskus psykiatrisella. Ei se oo enää mikään hullujenhuone. 
Niinpä.
Mua kiusattiin koulussa tyyliin joka päivä. Heiteltiin tuoleja päin. Not cool.
Joo. Not cool.

Tällaisen keskustelun todistin eräänä iltapäivänä ratikassa. Keskustelijat olivat arviolta 11vuotiaita poikia. Kiinnitin ensin huomioni heidän kivannäköisiin vaatteisiinsa. Poikien pukeutumista seuraa eri tavalla nyt kun itselläkin on pieni ukko puetettavana. Ylläkuvattu dialogi solahti sujuvasti jonnekin kännypeliarvioiden ja heliumpallokokeilujen väliin. Aika pysäyttävää. Minua ihan itketti.
Mutta ei lohduttomasti. Huojennusta tarinaan toivat toverukset. Se kun heitä oli kaksi. Kaksi ajatuksiaan jakavaa junnua. Se on hienoa se. Kertoa asiansa jollekulle ja saada hyväksyntä.

Koulun ja päiväkodin alkaessa toverisuhteet ovat tapetilla. Vanhemmat toivottavat lapsilleen hyvää päivää jättäessään heidät koulunportille tai päiväkodin puurojonoon. Mutta mitä he sillä oikeastaan tarkoittavat? Aika usealle hyvään päivään sisältyy ajatus lapsestaan ystäviensä seurassa. Hymyilemässä, leikkimässä, jakamassa. Emme ole huolissamme pärjääkö lapsemme laskennossa, muistaako muksu mihin maitomuki piti palauttaa tai taitaako saksien käytön pienryhmässä. Moni meistä toivoo ainoastaan, ettei lapsemme olisi yksin, ilman kaveria, saati kiusattuna.

Aikuiset voivat vaikuttaa lapsen päivään paljon. Sitä enemmän, mitä nuorempia lapset ovat. Päivähoidossa lapset ovat vahdittuna kaikenaikaa, koulussakin suurimman osan ajasta. Mielestäni kukaan pieni ihminen ei ole kiusaaja tai pahansuopa pentu vaan ainoastaan lapsi jonka leikki- tai sosiaaliset taidot eivät ole päässeet tarpeeksi kehittymään. Tällainen lapsi tarvitsee tukea, mallia ja rohkaisua. Näytetään miten leikkiin mennään mukaan, miten toimitaan jos oma leikki-idea ei lyökään läpi ja leikitään mukana, jotta juoni jatkuu. Opastusta ja ohjeita varhaisessa vaiheessa. Jos vääriin malleihin ei koskaan puututa se toisen kädestä viety hiekkalapio voi tulevaisuudessa tietää toiselta kähvellettyä kännykkää. Eikä siinä vaiheessa enää vorolle noudeta vastaavaa varastosta tai kohdenneta huomiota hellästi johonkin muuhun kiinnostavaan.  Näin kärjistettynä.

Siinä missä parisuhde ei ole mitään lastenleikkiä, ei sitä ole lasten leikkikään. Leikissä lapsi joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, antamaan periksi ja anteeksi. Perustelemaan, vakuuttamaan ja tekemään myönnytyksiä. Ja kuitenkin aivan kuten kahden aikuisen, myös kahden lapsen ilo on kaksinkertainen. Ilo johon pitää ja kannattaa satsata. Harjoitella pettymyksenkin jälkeen. Joskus vaihtaa kaveria tai palata vanhan luokse pienen mietintätauon jälkeen. Aikuisen opettajana toimii elämä ja kokemukset, toki lapsellakin. Mutta lapsen tukena on kuitenkin vielä aikuiset, etenkin aikuiset.

Vastavuoroisuus alkaa kukkuu-leikistä, yhdessä hoitajan kanssa hassuttelusta ja tavaroiden ojentelusta. Kun teen näin toinen tekee noin. Nätisti antaminen aiheuttaa hymyn, leluauton läimäytyksestä kuuluukin AUTS. Pikkuhiljaa piiri laajenee ja vieressä leikkiikin toinen lapsi. Ehkä saman perheen tai naapurin. Vielä varjeltuina ja leikkisuunnitelman herroina kumpainenkin. Kun lopulta on harjoiteltava ihan itse leikkiin pääsyä tai leikkikaverin pyytämistä. Viimeistään päiväkodin pihalla huomata, että toisen hiekkakakun rikkomisen sijaan sopuisa leikki syntyykin ehdotuksin ja tiedusteluin. Aloittamalla ehkä sama homma vieressä.

Tässä kohtaa kasvattajat ovatkin tuntosarvet pitkällä. Ymmärtämässä ja näkemässä hiekkakakun rikkomisen läpi lapsen yritys osallistua ja päästä porukkaan. Olla aikuisena neuvomassa ja jakamassa toimivampia keinoja. Olla katkaisemassa kiusaajaksi leimautuminen lasten keskuudessa. Auttaa lasta saamaan se yksikin ystävä, jolle kertoa kuulumiset.

Koska kaikki me tarvitsemme toista ihmistä. Kaikki me haluamme sellaisen.



Bianca**





sunnuntai 23. elokuuta 2015

Toive toteutettu

Topoliinon toiveena toukokuusta lähtien oli päästä Linnanmäelle. Minun vointini ei antanut aiemmin myöden ja kyllä heikotti tämänkin hellepäivän jälkeen. Mutta mukavaa meillä oli:) Kävimme kaikissa kieputtimissa mihin poika uskalsi mennä. Törmäilyautoista tykkäsimme molemmat eniten. Tosin niillä ei saanut tahallisesti törmäillä. Ensimmäistä kertaa uskalsin päästää Topoliinon yksinkin yhteen laitteeseen. Tai siis, siihen lällyjunaan mihin ei yli 140senttisiä päästettykään:D Sydämeni suli kun toinen tuli kierroksen tehtyään viimeisessä vaunussa tohkeissaan istuen<3  Sulanut oli kehonikin siinä vaiheessa, joten suuntasimme sisätiloihin vilvoittelemaan. Muuten miksi Linnanmäen vessan hanoista tulee pelkästään lämmintä, lähes kuumaa vettä?? Pitääkö todella ostaa vesipullo tai lippu tukkijokeen raikastaakseen kasvonsa..?



Puunkanto- ja tiskauspalkallaan poika osti itselleen uuden auton huvipuiston lelupuodista. Sitä valittiin pitkään ja hartaasti. Lopuksi livoimme jäätelöt vanhoilla kotikulmillani. Varjossa olisin viihtynyt, mutta pienin oli heti niin kananlihalla ja KYLMISSÄÄN(tällä helteellä!!). Taitaa olla tämä minun kuumuus ihan muusta kuin auringosta johtuvaa..
Topoliinon sanoin: olipa touhukas päivä!:)


Bianca**

lauantai 22. elokuuta 2015

Maalla

Mökkiloma maistui mustikalta, vaniljajäätelöltä, makkaralta, uusiltaperunoilta ja muilta kasvimaan herkuilta. Se tuoksui aamun kirpeydeltä, rakkailta ihmisiltä, puusaunalta, hiekkaisilta varpailta, metsältä ja kukkasilta. Se tuntui varhain kolealta, iltapäivällä kuumalta ja kaikenaikaa lämpöiseltä rinnassa. Se kuulosti kikatukselta, tikan koputukselta, kiukaan pihinältä, vesipumpulta ja narisevalta lautalattialta. Se näytti  muunmuassa tältä:












Aurinkoista viikonloppua ihanaiset!

Bianca**



maanantai 17. elokuuta 2015

Mahat muhkeina marjoista






Pakastin on nyt täynnä mitä parhainta superfoodia ja kaiken lisäksi metsäretkellä viihtyi koko perhe! Pisteet tehokkuudesta menevät ehdottomasti Bernardille, joka yllätti minut täysin! Ensinnäkin innostuksellaan ja toiseksi tahdillaan! Topoliino taasen otti rennosti. Reporankana köllötteli metsäpedillä tuon tuosta, nautti luonnosta ja keräsi kuitenkin oman kipponsa täyteen. Niin tein minäkin ja pistelin puolet saaliista heti mökille päästyäni vaniljajäätelön kera.

Bianca**

tiistai 11. elokuuta 2015

Himottaa!

Tässä raskaudessa minulla on kaksi himotusta. Toinen on Granny Smithit; ihanan hapokkaat ja kirpeän mehukkaat omenat. Sanonta, että omena päivässä pitäisi lääkärin loitolla on muuten ihan puppua. Niin se kuume ja kurkkukipu vain tulivat vaikka näitä ihanaisen vihreitä palleroita olen vedellyt päivittäin vähintään kaksi jo muutaman kuukauden ajan. Jääkaappikylminä tietenkin.

Toinen himoni kohdistuu saippuaan. Enkä nyt puhu mistään hunajaisesta tai ruusuntuoksuisesta luksusvaahdosta. Ei, vaan halutuinta on ihan perus Imperial tai oliivisaippua. Voisin hieroa palasaippuaa naamaani kaiken aikaa, järsiä sitä hampaillani ja nuuskuttaa. Aah! Kantaisin omaa saippuapalaani mukanani laukussakin, jos sille olisi sopiva muovikotelo. Tämän kirjoitettuani minulla oikeasti valuu jo kuola ja leukaperiä kolottaa. Oi raskaus:D

On minulla muitakin himotuksia, mutta ne ovat pannassa. Ei sillä, että meidän saippuoistakaan hampaan jälkiä oikeasti löytyisi. Mutta metukka, ilmakuivattu kinkku, salami..oijoi. Viimeksi laitokselta kotiuduttuani minua odotti viimeisen päälle aseteltu sushi-kattaus ja vauvalahja keittiössä. Tällä kerralla voi hienoudet unohtaa, kunhan kaapista löytyy pullo jääkylmää zeroa ja iso salamipötkö. Sellainen Kauppahallin tiskiltä haettu, italialainen ihanuus. Leikata nitkuttaa siitä viipaleita ja kierittää ohut kuori pois. Jäystää sitkaa reunaa ja maistaa ihana lihaisa maku. Voi kyllä, olen tehnyt tämän mielikuvissani jo monta kertaa. Aijai. Kylkeen ehkä ciabattaa ja Lentävän Lehmän gorgonzolaa, mutta ne ovat vain sivujuttu.


Nyt lopetan näillä viime vuodenvaihteen kuvilla itseni kiusaamisen ja lähden keittelemään uutta rohtojuomaa..Olisi mukava kuulla mitä himotuksia teillä on ollut raskaana? Onko pitänyt piilottaa taululiituja tai takkahiiliä?:D

Bianca**










lauantai 8. elokuuta 2015

Loman loppu

Kesä oli kaikella tapaa erilainen. Ensinnäkin ero kaksi- ja kolmevuotiaan lapsen välillä jo itsessään on huima ja kaikkeen vaikuttava. Vuoden sisällä roolini äitinä on muuttunut aktiivisesta viihdyttäjästä leikin stunt-tyypiksi joka tekee mitä käsketään. Päivät ovat myös ennalta arvattavia mitä arkeen tulee. Topoliinon tulisieluisuus ei ole mihinkään kadonnut, mutta asioista voi ja niistä todellakin keskustellaan. Osaisipa itsekin olla yhtä kriittinen ja kyseenalaistava. Uusia ratkaisuja ja keinoja pulppuava pakkaus.


Erilaista on tietenkin myös oma olotilani. Pyöreän pulskeana ja laiskan letkeänä laahustan jos voi niin vieläkin hitaammin. (Olen tunnettu kiireettömästä kävelyrytmistäni ja etenkin Helsingissä kaikki järjestäen ohittavat minut) Hönösti hymyilen aina pienten potkuharjoitusten aikaan ja helisytän bola-koruani kumpua vasten. Topoliino vatsassani hehkuin ulkoisesti, mutta ajatuksissani jännitin, pelkäsin ja stressasin. Nyt on toisin päin.

Viime kesänä lomailimme koko perhe monta viikkoa, oltiin ja mentiin virkeinä ja täynnä voimaa. Tänä kesänä taasen yhteistä lomaa ei ollut viikonloppuja lukuunottamatta päivääkään ja minua on laiskotuttanut isolla ällällä. Loman paras osuus olikin mökillä vanhempieni hoteissa vietetyt viikot. Tiedättekö, olla välillä vain hiljaa ja antaa jonkun toisen vastata miksi-kysymykseen tai askarteluehdotukseen. Iloita lapsen juoksuleikeistä ja energianpurusta ikkunalasin toiselta puolelta ilman vahtivelvollisuutta. Mutta siinähän se meni loppulomakin ja toimi muistinvirkistyksenä mitä se arki (+1ihminen) tulee olemaan talvella. Nautin niin kovin kiireettömyydestä ja aikatauluttomasta vapaudesta ja uskon, että normaalitilassa väsymys ja velttouskin taas helpottavat.

Tämän kesän vaatetuskin poikkesi viime kesäisestä. Sortsien sijaan kietouduin cashmere pooloon ja lokoisiin collegehousuihin. Auringonpaisteessa vedin ylleni vilpoisan maksimekon joka venyi sitä mukaan kun napsin mansikoilla mahani muhkeaksi.

Jos yhtymäkohtia haen viime vuoteen, on vastassa jälleen suuria muutoksia. Ei auta kuin pysyä kyydissä ja katsella maisemia:)

Mitä teidän syksyyn?


Bianca**