lauantai 31. lokakuuta 2015

Meidän kurpitsajuhlat



Minusta on jotenkin niin hellyttävää miten pieni ihminen odottaa juhlia. Topoliino on muistellut viimevuotisia kurpitsajuhlia jopa joulua ja synttäreitä enemmän. Tänään aloitettiin siis teemakekkerit jo aikaisin. Pientä askartelua, kurpitsailmapalloja ja paprikan kaiverrusta. Suklaisia silmämunia löytyi silloin tällöin mitä kummallisimmista paikoista ja banaanikummitukset saivat mustikat silmikseen. Topoliino oli mukana valmisteluissa koko päivän, mutta ennen illallista passitin pojat puistoon purkamaan pienemmän energiaa. Illan kruunasi se hartaasti odotettu kaapin perällä nähty oranssi suklaamuna. Tai jos meiltä aikuisilta kysytään niin ensi kertaa kokeilemani kesäkurpitsaveneet. Olivat niin herkullisia lämpimien hämähäkkivoikkareiden kanssa, että laitan reseptiä myöhemmin blogiinkin. 

Tällaisina jännittävinä päivinä, kun tirsat jäävät väliin on poika kypsää kauraa jo iltaseitsemältä. Tuolta jo raskas hengitys kuuluukin joten on aika kantaa kulhollinen voinmakuisia poppareita sänkyyn ja laittaa aikuisten kauhuleffa pyörimään:) Hurjaa viikonloppua!



Bianca**


perjantai 30. lokakuuta 2015

Hauskempi arki

Nyt on ollut niin paljon mieltä madaltavaa ja pohjamudissa polkemista, että kerrotaan jotain kivaakin vaihteeksi. Lapsen ilo ja hymy on minulle paras positiivisen energian tuoja.  Ja sen metsästäminen pitää balanssin yllä kun rajoituksia ja sitä kieltämistä joutuu harrastaa tomerasti ainakin meidän vauhtiviikarin kanssa! Tässä muutama helppo konsti todistaa lapselle, että kaikesta huolimatta äiti on hauska ja nauttii yhteisestä ajasta!

1. Kaada kopallinen (tai edes yksi jos kanttisi ei kestä enempää) höyheniä maassa makaavan lapsen päälle. Hitaasti yksitellen leijaillen, korvaa kutittaen tai kaikki kerralla korkealta ja kovaa. Taustalla mieleistä musiikkia. Meidän muksu on ihan fiiliksissä tästä ja sama leikki pitää tietenkin leikkiä aina 10kertaa peräjälkeen. Uusintakierros tulee sillä ehdolla että lapsi kerää höyhenet itse kasaan.

2. Ehdota takaperin kävelyä kotikadulla/autolle/roskiksille/päiväkotiin tms. Näitä "tee toisin"- juttuja suositellaan aikuisillekin, virkistävät aivoja tai jotain. Topoliino tykkää ihan superisti! Ja enää minuakaan ei nolota hassusti kävely.

3. Kerää kasaan mahdollisimman monta heijastinta ja ehdota jännittävää aarrejahtia! Asettele heijastimet aluksi esim. kodin ovenkahvoihin, anna lapselle taskulamppu ja sulkekaa käsikädessä kaikki valot huoneista. Sitten vain kiiluvia merkkejä yhdessä metsästämään! Seuraavaksi lapsi voi itse piilottaa.

4. Laita musiikki soimaan ja anna lapsesi liikkua sen tahdissa haluamallaan tavalla. Yhdeksän kymmenestä leikki-ikäisestä todennäköisesti juoksee seinästä seinään, mutta ei hätää; kun musiikki pysähtyy pitää lapsen pysähtyä ja tehdä antamasi tehtävä. Mennä nelinkontin, korjata kirjat olkkarinlattialta, koskettaa polvitaipeisiin, halata äitiä. Mitä vain! Ja mikä parasta, tässä saa äiti retkottaa vaikka sohvalla:)

5. Hakekaa pahvilaatikoita marketista ja rakentakaa ihan mitä vain! Mitä isompi lapsi, sitä enemmän hän tykkää toimia arkkitehtinä. Pienemmälle riittää suuri boksi minkä sisään voi kömpiä piiloon. Anna lapsen maalata, teipata ja leikata. Tai liimata tarra-arkin kaikki tarrat samaan kohtaan! Topoliino the mekaanikko nautti tehdä ruuvimeisselillä reikiä Vespan istuimeensa, villisti hakaten. Muista kehua, teitä molempia!! Tekele on yhtä hieno kuin sinä annat ymmärtää;)

6. Anna lapsen levittää itse leivälle voita/marmelaadia, äläkä puutu siihen. Älä edes lopputulokseen. Jos sinun pokka pitää, lasta todennäköisesti alkaa hymyilyttää jossain vaiheessa:) Topoliino on tässä hommassa jo konkari, joten meillä harjoitellaan jo kohtuutta koko voileivän teossa. Olisikin pitänyt ottaa kuva siitä eräästä meetvurstileivästä..tai paremminkin meetvurstikeosta leivällä:D Mutta niin vain söi, minun hassu salami-lover!

7. Pyydä lasta ratsastamaan selässäsi, konttaa niin kauan kuin polvet kestävät ja ehdota sitten samaa toisinpäin!

8. Tee jokin rutiinitoimenpide yhtäkkiä naurettavan hitaasti. Harjaa lapsen hampaat, pyyhi hänen suu, auta sukka jalkaan tai lapsen jo ollessa valmiina pue omat kenkäsi kuin hidastetussa filmissä. Ihan pokkana, ilme keskittyvänä ja tarkkaavaisena.  Odota että lapsi kommentoi jotain kunnes voitte nauraa yhdessä. Lasta aina hoputetaan, anna hänelle joskus se kunnia:)

9. Maalaa lapsen selkään leikkitaideteos. Kerro kaikenaikaa mitä maalaat. Tämä on meillä iltarutiinina, Topoliino tosin itse päättää minkä kuvan piirrän. Ovelana hän on siirtynyt Vespasta autojenkuljetusautoon ja siitä lopulta kokonaiseen päiväkotiin sisätiloineen:D Nyt on rajoituksena yksi kulkuneuvo ettei äidin paikat kramppaa sängyn laidalla..

10. Tehkää iso maja tuoleista ja lakanasta ja syökää siellä iltapala-leivät yhdessä.

Äidin tai isän ei tarvitse olla kaikenaikaa kävelevä viihdekeskus, mutta silloin tällöin iloiset yllätykset ovat paikallaan. Ihan keskellä tavallista arkea <3

Nyt herättämään pikkumiestä, joka hurjistuttaa tämän päiväisissä naamiaisjuhlissa kummituksena. Tällä helpolla ohjeella sain minäkin toteutettua pojan toiveen. Leikkisää viikonloppua!


Bianca**

tiistai 27. lokakuuta 2015

Peruskysymysten äärellä

"Kun ihminen on elänyt niiin niiin niiiiiin vanhaksi, sillä pitää olla korvissa sellaiset keltaiset tukkimussienet". (Mummin luona nähdyt korvatulpat puhututtivat)
Nyt muutamaa kuukautta vaille neljävuotias poikani pohtii kovasti kuolemaa ja ihmisen elinkaarta ylipäänsä. Syntymä- ja lapsenteko aiheet käsiteltiin aiemmin juurta jaksain. Syntyyhän meille loppuvuodesta uusi perheenjäsen, joten tämä oli ihan odotettavaa. Mutta että elämän ehtoopuolikin puidaan heti perään! Kuka on nuori, kuka on vanha? Valokuva-albumista tarkastellaan äidin lapsuudenkuvia. Millainen mummi oli nuorena? Eikö minua ollut vielä tällöin? Miksi kuollaan? Minäkin kuolen!

Ensin etenkin omalla kuolemalla leikiteltiin, katsottiin äidin ilmettä ja reaktiota. Kuolema oli jännittävä juttu - vähän kuin ruusunvarren piikkiin varoen koskeminen tai tulisen ruoan maistaminen. Siihen ei liittynyt surua vaan pelkkää uhmaa, kaikkivoipaisuutta ja jonkin hurjan voittamista. Sittemmin kuoleman kuvittelu alkoi itkettää lasta itseäänkin, kun hän ensin aiheella oli suu virneessä repostellut. Heittänyt uninallensa rajusti maahan ja kertonut sen kuolleen..tai palauttanut mieleen Manta-kissan joka kuoli. Myös kuihtuneet kukat surettivat suuresti ja mädäntyneintäkään vaahteranlehteä ei olisi saanut kiikuttaa maljakosta roskiin. Äidin menettämistä ei koskaan mainittu. Suurimmassa suuttumuksessa luvattiin toki "kuolettaa kaikki"!

Sitten tuli vaihe, jolloin kuoleman lopullisuus ehkä hyväksyttiin elämän perusjuttuna ja siihen johtavia juttuja nimettiin ja varmisteltiin. "Eikö tietenkään saa hypätä täältä yläkerrasta koska kuolee?" Ei tietenkään. "Eikö tietenkään saa työntää ihoon terävää ruuvimeisseliä koska voi kuolla?" Ei tietenkään. "Eikö tietenkään saa juosta auton alle, koska kuolee?" Juuri näin, ei tietenkään.

Myös oman kuoleman aiheuttama lohduttomuus ja siitä äidille aiheutuva suru haluttiin korjata pois sanomalla jotain positiivista. Tai kenties pieni pääkoppa käsitteli  ennen kaikkea tulevan pikkusisaruksen syntymää. "Ei se haittaa vaikka minä kuolen kun sinulle tulee mahasta uusi lapsi". Ainakaan yritys huojentaa äidin mieltä ei onnistunut, päinvastoin. Tällaiset toteamukset hormoonihuuruiselle mammalle toivat takuuvarmasti palan kurkkuun. Varmistelen vieläkin viimeiseksi illalla että kukaan koskaan ei voi korvata sinua, eikä kukaan koskaan vie sinun paikkaasi. Toista Topoliinoa ei ole eikä tule. 

Muunmuassa näihin ajatuksiin nojasin myös pohtiessani Topoliinon tulevaa päivähoitoa. 
Miten järjestää pian neljävuotiaan hoito, kun kotona on imeväisikäinen ihmeteltävänä? 
 Kahden lapsen kotihoito jännittää ja siitä varottaa vanhemmat puistossa ja päiväkodin portilla. Topoliinolle isoveljeys on kuitenkin vielä sen verran iso juttu että katson parhaaksi panostaa siihen ainakin aluksi ihan kotiympyröissä. Tulihan tuossa oman lapseni logiikka aika raadollisella tavalla selväksi; minä pois ja toinen tilalle. Ryhmätaitoja ja kaverisuhteita voi kehittää äidistä irrallaan sitten vaikka kerhossa kerran pari viikossa. Ja vielä on mainittava, että kaikki tekevät parhaan päätöksen omalle perheelleen. Eivät nämä ole yksinkertaisia juttuja, vaan monen muuttujan summa.

Mutta entä minä äitinä? Tätä tekstiä pitänee palata lukemaan sitten tulevien iltapäivien itkunsekaisissa tunnelmissa kun uusin tulokas tekee hulluksi huutamalla ja toinen kaipaa kaveria tehden mustasukkaisuudessaan kaiken hankalaksi. Suklaalevy ja vahvaa kahvia ainakin kaapissa..onko muita täsmävinkkejä jaksamiseen? Olisi mukavaa kuulla hyviä kokemuksia, ideoita ja ajatuksia miten yhdistää vastasyntyneen ja neljävuotiaan hoito kaikille mielekkäällä tavalla! Tuntuu, että koko päiväjärjestyksen hahmottaminen on hakusessa ja entä ne ensimmäiset kaksi viikkoa kun nuorinta ei saisi edes kiikuttaa ulos keskeneräisine hengitysteineen?! Viideltä miehen kotiutuessa täältä tulee porraskäytävään varmaan semmoinen höyry:D

Onko sinulla muistikuvia arjesta kahden kanssa vai onko edessäni vääjäämättä se kuuluisa sumu mistä vetää päänsä pois vasta sitten kun lapset ovat kasvaneet kouluikäisiksi? :)

Tällaisia peruskysymyksiä meidän perheessä..


Bianca**


maanantai 26. lokakuuta 2015

Rehab

Syön suklaata iloon, juhlaan, väsymykseen, tylsyyteen, palkinnoksi, ärsytykseen, nälkään ja melkein missä tilanteessa tahansa. Syön sitä yksin, seurassa, julkisissa, töissä. Salaa lapselta. Kun yksi päivä katselin tyhjiä Fazer-kääreitä sängyn yläpuolella olevalla hyllyllä ja hyllyvää kehoani sängyn päällä päätin että nyt hitto vie irti tästä sokerikierteestä. Tiesin, että pian koittava kolminkertainen väsymys ja yösyötöt yhdistettynä sokerin vieroitusoireisiin eivät tulisi toimimaan. Muutos olisi tehtävä nyt. Avauduin asiasta ystävälleni, jolla oli neuvo.
Aina kun tekee mieli makeaa, syö suolaista.
Kesäkurpitsa-munakoisovuoka muilla kasviksilla ja kolmella juustolla tuunattuna

Kasviksia dipaten
Aluksi mussutin mielitekoihin kiinalaista. Lohdutin itseäni kermaisilla lihapullilla ja pastasooseilla. Illat istuin voileipäkeon ääressä ja onneksi kaapissa oli Loputon-juusto josta kelpasi veistellä paloja tuon tuosta. Sokerin vierotusoireet olivat kovat ja kokoajan oli pakko jauhaa jotakin. Hävettää myöntää, mutta Topoliinon herra Hakkaraisetkin tekivät kaupan. Suolaisesta ruoasta en ole ikinä kokenut huonoa omaatuntoa, sitä syön hyvillä mielin vatsan pullolleen. Ehkä asenne on jäänyt lapsuudesta, jolloin ruoan syömisestä kiiteltiin kun vetelin painokäyrän alarajoilla. Eikä nyt raskaana laihdutus tulisi kyseeseenkään, vaikka ylimääräistä onkin kertynyt.

Sitten reilun viikon herkkulakon jälkeen tapahtui jotain. Aloin suunnata taas ajatuksia kehon (ja vauvan) ravitsemiseen ihan niin kuin ennen herkkutaukoakin. Sokerihimo höllensi hieman otettaan ja lounaaksi tehty parsakaalimunakas teki tyytyväiseksi. Päätin, että joka lounaalla on pakko syödä puolet vihreää, joten kiinalaisetkin jäivät.  Jälkkäriksi järsin omenaa, joskus kolmekin kun kotimaiset olivat niin pieniä. Pistelin pähkinöitä lounaiden välissä ja vetelin ennätysmäärän nestettä teen muodossa. Välipalaksi pyöräytin vihersmuutin, jonka makeutin banaanilla. Iltaruoaksi tein jotain lämmintä kuten linssikeittoa ja klousaamiseen käytin jäisiä mustikoita. Tämän muuten opin Topoliinolta, joka puuroon lisäämisen sijaan haluaa aina syödä mustikkansa jäisinä. Kokeilin ja tykästyin- ihan kuin sorbettia!
Raakakakku pähkinöistä ja taatelista

Kulhon kruunasi avokadotahna
Nyt on yli kuukausi kulunut. Parasta tässä on itsensä voittaminen. Ja se että ei enää ole sellaista oloa, että kuka taas kerran ahtoi minuun tuon moskan ja aiheutti pahan olon. Toisekseen suuret sokeriheilahtelut eivät enää aiheuta kiukkupiikkejä ja ärtymystä.

Vähän harmittaa, etten voi olla niin kuin muut. Syödä vaikka tuota Topoliinon tuliaisena tuomaa Pätkistä. Koska pelkään, että sitten lipsun. Ja lipsunhan minä, koska pään sisällä muutosta ei vielä ole tapahtunut. Keho ei enää huuda sokeria, mutta ajatukseni ovat yhä aivan liian sokerimyönteisiä; karkkipussi kuuluu elokuvailtaan, viikonlopun vieton kruunaa Aino-maitosuklaajätski(paketti) ja joulua nyt ainakin odotetaan jokailtaisen konvehtilajitelman kera. Herkkumääristä en edes aloita..ne eivät ole kohtuutta nähneetkään. Ja valehtelisin jos väittäisin vihersmuutin oikeasti houkuttelevan ulkonäöllään. Tai raakasuklaan tuovan tyydytystä. Mutta näillä mennään, kunnes toisin todetaan!
Vihersmuuti banaanilla makeutettuna

Lehtikaalimunakas ja linssejä
Kamppaileeko kukaan muu sokerihimoa vastaan? Nyt olisi hyvä aika aloittaa herkkulakko niin sitten jouluaattona voisi hyvillä mielin mussuttaa makeaa:)


Bianca**

lauantai 24. lokakuuta 2015

Miten voin auttaa?

Minusta on mukavaa haistella, testailla ja tutkia purkkeja ja purnukoita kosmetiikkaosastolla. Vauvamahan kanssa sitä on tullut harrastettua todella harvoin, kun en oikein mitään kosmetiikkaa käytäkään. Taannoin matka kuitenkin kävi pakosti keskustan kautta joten ajattelin poiketa Sokoksella. Liekö tästä raskaudesta johtuvaa, olen enemmän ja enemmän vajonnut omaan kuplaani. Viihtyisin vain kotona hiljaa sanomatta sanaakaan. Tauotta puuhaavan pojan ja harrastuksiinsa uppoutuneen miehen kanssa tilanne on ideaali, saan vain olla möllöttää rauhassa eikä minua käsitetä väärin.

Mutta takaisin tavarataloon. Pysähdyn ensin miesten parfyymiosastolla, ehdin vilkaista käytävän toisella puolella Guerlainin hohdepuuteria kun jo myyjä suorastaan säikäyttää tervehtimällä ständinsä takaa innokkaasti. Tervehdin hymyillen ja lähden karkuun mahdollisimman pian pidempää keskustelua peläten. Ajattelen testata vihdoin Naked-paletin. Matkalla Urbanin osastolle minua tervehtii hymyillen neljä muuta myyjää, ottaen aina askeleen kohti pää kallellaan valmiina esittelemään ihanuuksiaan. Olen iloinen, että Urbanin myyjällä sen sijaan on toinen palveltava joten saan omassa rauhassa katsella luomivärivalikoimaa. Selkää kuitenkin kolottaa, joten siirryn luontaistuoteosastolle. Voinko olla avuksi ehtii jo kuudes myyjä kysymään. Ei kiitos, katselen vain. Laahustan hyllyjen välissä, ohi kulkee seitsemäs myyjä joka tervehtii ja kysyy etsinkö jotain erityistä. Ei kiitos katselen vain. Turvonneita pohkeita pakottaa liian tiukoissa saappaissa. Pyörittelen raakasuklaapatukoita kun aiempi myyjä vielä varmistaa, että voin kysyä jos mieleen tulee jotain. Kyllä, kysyn sitten. Sekunti sen jälkeen nolottaa aavistuksen liian tiukka äänensävyni. Nappaan vadelmanlehtiteetä, mahaa kivistää ja edellisestä huonon omantunnon pistoksesta pakotan hymyn kun seuraava myyjä tervehtii ja kysyy voisiko auttaa. Kiitos ei, katselen vain.
Tuntuu että posket painavat solisluita kohden. Seuraavan vastaantulevan myyjän tervehdykseen suupieleni eivät enää nouse hein kaveriksi. Saippuat voisivat piristää, mutta siitä menee into kun joudun taas kertomaan että en tarvitse apua. En halua enää edes katsella vaan painun kassalle teepaketti kädessäni.

Sokoksen taukotilassa huokaillaan varmaan sille elämäänsä tympiintyneelle tynnyrinmuotoiselle hapannaamalle, sille joka joskus kirjoitti postauksenkin hymystä ja naurusta.
Ja tiedänhän minä, on peiliin katsominen kun ystävällisten ihmisten tervehdykset ja tarjottu apu ärsyttävät. Jos tarvitsette tehokasta asiakaspalvelua ja herkeämätöntä huomiota, menkää Sokokselle aamu yhdeltätoista! Itse taidan tutkia valikoimaa seuraavan kerran verkossa..




Bianca**

tiistai 20. lokakuuta 2015

Suru-uutinen

Tänään tuli tupaan iloa ja surua. Ilo tulvahti Tampereen junasta, kun Topoliino kotiutui syyslomareissultaan. Suru saapui puhelinlankoja pitkin; rakas Mummuni oli nukkunut ikuiseen uneen. Topoliinolle kerroin, että mummun sydän lakkasi lyömästä ja hän kuoli. Ja että se on surullista. Topoliino halusi tietää onko se niin surullista, että itkettää. Sanoin, että on. Ja itkin. Hän halusi myös tietää milloin me kuolemme. Vastasin, että minä ainakin aion elää vielä tosi pitkään ja niin elät sinäkin. Ja siihen perään hän listasi kaikki muutkin perheenjäsenet ja läheiset ja jatkoi lopulta selitystä tädiltäni saamastaan karamellipussista. Kuolema-aihe on pyörinyt pojan päässä jo ennen tätä. Kirjoitin siitä postauksenkin, mutta se on jäänyt luonnoksiin pyörimään. Ehkäpä bloggaan sen seuraavaksi.

Nyt kuitenkin hiljentymistä ja lämpöisiä muistoja... 
Mummula, minä ja Manta, joista jäljellä minä muistoineni

Lepää rauhassa mummu <3



perjantai 16. lokakuuta 2015

Lehti puusta variseepi päivä yötä pakenee

Syksyn kirpeys muistutti pitkään lapsuuden koulumatkoista. Ei niinkään aamuista, jolloin selkä suorana poljin kouluun päin kasvot aamuäreydestä tuimina vaan autuaan onnellisena kuljetuista kotimatkoista, jolloin ihailin värikästä maisemaa ja lauloin lehti puusta variseepi. Ajoin ohi Peppi Pitkätossun talon, sen pitkän loivan ylämäen aina spurtaten kotikadun. Koulupäivän päättyminen tuntui ihanalta ja usein oli kivaa kerrottavaa kotiinviemisiksi.

Sittemmin syksyn kirpeyteen liittyi muitakin muistoja.  Salaiset teinitupakat vanhustentalolla, sydänsurujen sumentamat illat lähiössä, Tennispalatsi-treffit. Suuret suunnitelmat opiskelijakalenterissa, routa ja rellestys mökkimaisemissa. Rakkaus ja rauha pesää rakentaessa. Peittävimmän muiston maalaa kuitenkin Topoliino, tuo tuorein syyskauden seuralaiseni. Kaikki muu tuntuu kovin kaukaiselta. Joskus kipeiltä tuntuneille mielleyhtymille kohottaa vain hymähtäen olkiaan ja iloiset tuntemukset nivoutuvat tämän hetkiseen onneen. Kun tuo pieni miehenalku mellastaa kahisevissa ulkohousuissaan, iloitsee ideasta leipoa ja loihtii sata leikkiä lehtikasasta. Löytää pihalta kastemadon ja käpertyy illalla kainaloon kotisohvalla.

Syksyjä mahtuu matkalle monenlaisia, mutta jokaiseen on kuulunut odotus, jokin jännitys. Liekö se oman synttärikuukauden sanelemaa. Vaikka ikää karttui jo kolmenkymmentäkolme vuotta, tuntuu lokakuun puolessa välissä olo yhä aivan erityiseltä. Eikä sitä suinkaan laimentaneet ilahduttavat terveiset ja tuomiset.

Syksy on suonut sopivasti pimeitä iltoja, mutta vielä on liian lämmintä minun makuuni. Toisaalta ihan hyvä, sillä tämä syksy otetaan olosuhteiden pakosta vastaan takki auki..




Tunnelmallisia syysiltoja siskot (ja veljet):)

Bianca**

lauantai 10. lokakuuta 2015

Pokka pitää

Iltapäivän parveketee

Olen aina ollut observoija. Taustalla tarkkailija ja utelias sivusta seuraaja. Oman lapsen kohdalla tämä on erityisen kutkuttavaa. Katsella ja kuunnella ovenkynnykseltä tai parvekkeelta pojan puuhia. Tässä taannoin tunsin ylpeyttä ja ylistin mielessäni mahtavaa lastani, joka leikki suloisesti ja sopersi pihamaalla juonta itselleen päiväkodista tultuaan. Naapuritkin nuokkuivat parvekekaiteillaan ja nyökyttelivät. Lopulta katseemme Topoliinon kanssa kohtasivat ja kirkkaan kuuluvalla äänellä hän helähdyttää yläilmoihin:
"Äiti, minä leikin tänään koko päivän kakkapökälettä!!!!

Samaistuin sillä sekunnilla Hyacinth Bucketiin..


Bianca**

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Hartain toiveeni


Näin kirjoitin päiväkirjaani 10-vuotiaana. Samankaltainen toive leijuu vahvana ilmassa nytkin,  23 vuotta myöhemmin:) 

Mitä Sinä toivot?


Bianca**

perjantai 2. lokakuuta 2015

Rautaa ja rintsikat

Kelan äitiyspakkaus saapui taannoin ja se pengottiin yhdessä Topoliinon kanssa. Tuleva isoveli on kovasti odottanut vauvavalmisteluja ja oli mukavaa pöyhiä pikkuruisia vaatteita yhdessä.  Kondomipaketit kuitattiin vauvan vitamiineina ja sillä hyvä. Fiuh:D Topoliinon vanhat vauvanvaatteet olivatkin sortteerattuna koottain, joten sieltä on sitten helppo huitaista oikea laatikko pesuun sitä mukaa kun uusi perheenjäsen kasvaa. Ensimmäiseksi asuksi laitokselle ajattelin jotain tällaista:
Vauvan ensikuukausiin hankin lisäksi Ruskovillan silkkimyssyn pientä päätä suojaamaan.
Vaikka tässä on ollut yhtä sun toista kremppaa ja kehnoa oloa eikä tuo fysiikkani tällä kerralla oikein tue raskautta niin levollinen mieli on pysynyt. Kiukkupuuskat nyt kuuluvat asiaan ja hormoninhuuruiset itkut pitkästä ilosta. Tässä taannoin vollotin muun muassa säälistä isännöitsijää kohtaan. Isännöitsijää!!! Kun toisella ihan koko kerrostalo kontollaan, hahaa! Suloisen seesteistä kuitenkin päällisin puolin tämä meno.
Synnytystä olen käsitellyt mielessäni paljon. Lukenut voimaannuttavia synnytyskertomuksia, miettinyt kivunlievitystä, asentoja ja kaikkea vadelmanlehtiteetä lipitellen. Suunnitellut sairaalakassia sisältöineen ja koittanut panostaa terveelliseen rautavarastoja täydentävään ruokaan.
Kohtua vahvistamaan viimeisinä viikkoina
Linssikeittoa, leipää ja luomumehusta vitamiinia
Palautunut on mieleen myös maidontulosta kipeät rinnat ja lohduttomuus ensialkuun lapsivuodeosastolla. Meillä oli Topoliinon syntyessä perhehuone, mutta jouduimme luovuttamaan sen pois. (En edes muista miksi, mutta joku kai tarvitsi sitä kipeämmin) Ensimmäinen yö yksin vastasyntyneen kanssa sairaalassa oli niin ahdistava. Ympärillä kaikui vain tyhjyys ja hiljaisuus. Kaikki muut nukkuivat, mutta minun vauvani itki ja huusi. Koko yön pitkät tunnit, siltä se ainakin tuntui. Hädissäni painoin sairaalan kutsukelloa kun mikään ei auttanut. Yöhoitaja kävi tölväisemässä, että niin se vauvan ulkomaalainen temperamentti vain näkyy pienestä pitäen ja siihen kannattaa tottua jo nyt. Toisaalta toivottomuutta seurasi sisukkuus, että hitsit mehän pärjäämme pojan kanssa kunhan vain pääsisi kotiin. Ja kotona helpottikin. Sain varmuutta ja tuttu ympäristö rentoutti. 
Marraskuun loppuun vielä kasvatellaan kumpua
Voin tänä vuonna kuvitella ikävöiväni laitokselta kotiin kaksinverroin, onhan täällä kaksi kuomaa odottamassa. Mutta tiedän myös mitä odottaa vastasyntyneeltä. Joskus ne huutavat päät punaisena ilman sen merkittävämpää syytä kuin että kohdussa oli kivempaa kuin kankaisissa kapaloissa. Eikä se nälkään kuole vaikka maitoa ei heti ruuttaisi rajattomasti. Siitä puheen ollen, kipaisin (liikkumistani ei kyllä kipaisuksi voi sanoa) labrareissulla Kampin kolmannen kerroksen kautta ja hain itselleni uudet imetysliivit. Bebesin valikoimaan turvauduin jälleen, mukavampaa mallia en ole löytänyt muualta. Ei saumoja, ei kaaria vaan pelkkää pehmoisuutta. Kuvassa näyttävät ihan eri värisiltä kuin luonnossa. Kuvailisin liivejä hedelmämenthoksen oransseiksi. Niin, oletan että muutkin ovat yhtä perillä maailman karamellivalikoimasta..
Cake Lingerie odotukseen ja imetykseen
Viikonloppuna tuotan pojilla Prismassa tarjouksessa olleen jumppapallon, joka toivottavasti helpottaa kotona istumista ja olemista. Jospa se virittäisi voimisteluunkin sitten synnytyksestä toivuttuani ja voimien palauduttua.

Tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa.. Ihanaa viikonloppua!

Bianca**