sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Äiti minä otan kuvia kauniista asioista!














Topoliino pyysi saada kännykkäni ja kuvata kauniita asioita. Mukana oli valokuvia perheenjäsenistä, koriste-esineitä ja kukkia. Korppuiltapalan koristama keittiökin oli lapsen silmin kaunis. Liikuttavinta olivat kuvat vauvasta<3  Niitä oli kymmeniä, joista valitsin kollaasiin muutaman. 
Mutta entäs nuo kuvat lehden kansikuvatytöstä..? Hmrh..


Bianca**

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Pikkuinen sisko

Rakkauden määrän kerrotaan kaksinkertaistuvan, kun toinen lapsi syntyy. Minulle verta, hikeä ja kyyneleitä-episodi ja tämän ihmistaimen maailmaantulo oli niin järisyttävä, ettei siinä ensimmäisenä rakkautta ollut rinnassa. Paremminkin järkytys ja epäusko, että onko koettelemus nyt oikeasti ohi. Sitten surutyö esikoisen lähtiessä kotiin sairaalavierailulta. Kaikki tutut ja tuttuus toisaalla, minä ventovieras vauva sylissäni kipuineni. Kului päivä. Kului toinenkin, kun se vain syöksyi sydämestäni puhjeten puheena hänen hentoisiin kastanjakutreihinsa; minä rakastan sinua. Minä todella rakastan sinua pikkuinen
Eikä se tunne enää lähde pois.
<3



Bianca**

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Sairaalakassin sisältö



-Neuvolakortti
-Toivelista synnytykseen
-Sukat, villasukat ja sisäkengät
-Aamutakki
-Yöpaita
-Ohut merinovillapaita
-Ihokontaktiin sopiva toppi ja mukavat housut
-Kantoliina
-Imetysliivit + liivinsuojat
-Eväät + teetä
-Laturi, kännykkä
-Muistivihko + kynä
-Vehnätyyny
-Toilet-tarvikkeet
-Rintavoide
-Belly Bandit-tukivyö
-Vauvan vaatteet
-Valokuvia rakkaista

Vajaa neljä vuotta sitten lähdin Kätilöopistolle kontrolliin yksin bussilla, vailla huolta huomisesta. Määränpäässä kerrottiinkin, että siltä reissulta kotiudun vasta vauva kainalossa.  Pakkaamani sairaalakassi toki tuotiin perästä, mutta ajatukset synnytyksestä eivät mukaan ehtineet. Nyt toivon, että saan viettää kotona synnytyksen ensitunnit eikä käynnistystä tarvittaisi.

Synnytyksen kulku on aina arvoitus ja kaikkeen kannattaa varautua. Itse lähden lapsenpäästöön avoimin mielin, suljen korvani kauhukertomuksilta ja suunnittelen mitä suunniteltavissa on. Ensimmäiseksi sairaalakassista kaivetaan kai kuitenkin neuvolakortti sekä synnytystoivelista. Itse synnytys tapahtukoon sairaalan tamineissa, mutta pian sen jälkeen haluan vetää ylleni jotain tuttua ja kotoisaa. Sairaalan verkkopikkarit kaikessa kamaluudessaan kelpuutan mutta oma oloasu, aamutakki ja jalassa pysyvät sukat(sairaalan putkisukat ovat yksiä turhakkeita!) sisäkenkineen vievät paremmin pois potilaan roolista. Eihän sitä tällä kertaa sairaalassa sairauden vuoksi olla vaan uuden elämän synnyttäjänä. Kaikenlaisen kolotuksen hoitoon synnytyskivuista maidontuloon pakkasin lämmitettävän vehnätyynyn. Sitä olen käyttänyt jo nyt selän ja kramppien hellimiseen, ihan paras!

Haluan pitää uuden tulokkaan mahdollisimman paljon ihokontaktissa, joten toppi jonka alle vauvan voi sujauttaa on tärkeä. Myös trikoisen kantoliinan pakkaan mukaan, jotta voin jo sairaalassa harjoitella sen käyttöä ja solmimista. Topoliinon hoidon helppous alkoi siitä päivästä kun sain hänet kantoreppuun, mutta asiaa selviteltyäni tuo liina sopii jo ihan vastasyntyneelle ja on vauvankin kannalta ergonomisempi. Totutteluahan se vaatii sekä uudenlaista suhtautumista ihan omien vaatteidenkin kannalta. Trikoinen liina on lämmin, joten vain kokeilemalla löytää sitten ne parhaat takit ja tuubihuivit, jotta kenelläkään ei tule tuskanhiki ulkonakaan..
Veltto vatsa puolestaan kurmitaan kokoon Bamboo belly Bandit-tukivyöllä, jonka löysin edullisesti uudenveroisena kirpparilta. Aiempaa kokemusta ei ole. Ensimmäinen raskausmaha palautui kuin itsestään, toisella kerralla en uskalla enää luottaa luontoon, joten otan järeämmät aseet avuksi. Vyö auttaa kuulemma ryhdissä sekä laittaa vatsakalut asemiin. Vyön käyttö tulisi aloittaa heti synnytyksen jälkeen (sektion kanssa eri juttu!) ja pitää päällä vain suihkut ja saunat välttäen n. neljä viikkoa. Olen aika mukavuudenhaluinen, joten vyökokeilu toteutuu ainoastaan jos se käytössä tuntuu miellyttävältä.
Toiletlaukkuun sujahtaa hammasharja, -tahna, saippua, kosteusvoide, rintavoide(joka toimii myös oivana huulirasvana), pinnejä, ponnari ja dödö. Ripsarikin löytyy, mutta luulen että sitä sipaisen korkeintaan kotiutumispäivänä. Niin ja höylä, jonka käytön riemun vain raskausmahasta päässeet ymmärtävät :D

Edellisen keskiöisen synnytyksen jälkeen sairaala tarjosi meille vanhemmille leivät ja kahvit. Aamuyön pitkinä tunteina nälkä kuitenkin yllätti. Olenkin varannut erinäisiä hihhulipatukoita, pähkinöitä ja kookosvettä Ruohonjuuresta, joita on kiva voida napsia. Miestäkin muistaisin, mutta hän mielummin kallistuu kantiinin paniinien puoleen eikä edelliseen vaatekertaankaan koe tarvitsevansa muutoksia tai lisäyksiä:) Topoliinon synnyttäneenä minulla oli valtaisa jano. Siis niin kova, että teleporttasin itseni jääkylmien mallastynnyreiden äärelle tuon tuosta. Minä, joka en koskaan ennen pitänyt oluesta! Sairaalan pienet taskulämpimät mehulasilliset eivät janooni purreet. Tällä kerralla olen varannut kunnon tetran kookosvettä, joka ei maullaan mittelöi (oikeastaan menee alas vain kylmänä) mutta nesteyttäjänä on ihan ykkönen! Mukana myös lahjaksi saamaani imetysteetä. Sairaalan käytävillä kaupitellaan kuivattuja luumuja ja samaan vaivaan otan vielä luonnonlakuja. Onhan niitä jo pariinkin kertaan hankittu, mutta aina kummasti katoavat..
Vauvelille haluan pukea omat vaatteet, jotta hän tuntuu ihan omalta alusta asti. Potkupuku, body, silkkimyssy sekä tumput ja töppöset. Myös oma riepu vauvalle lähtee matkaan.

Muistikirja ja kynä ovat tärkeitä ajanvietettä ajatellen. Sinne kirjaan ajatuksia, muistoja ja suunnitelmia. Kännykällä sama funktio kamerana. Muistikirjan väliin pääsevät myös muutama valokuva perheenjäsenistä ikävää karkottamaan.<3

Mies saa sitten tuoda mahdollisesti lisävaatteita, hedelmiä tai muuta sellaista riippuen kuinka pitkään sairaalassa joudun aikaa viettämään.

Tällainen sisältö minun sairaalakassissa. Kirjoitettuna vaikuttaa pitkältä listalta, mutta hyvin mahtuvat yhteen kassiin. Olenkohan unohtanut jotain oleellista..?

Bianca**


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vanhemman sisaruksen mustasukkaisuus

Sisaruksen syntymää vertasi joku viisaampi joskus kolmanteen pyörään parisuhteessa. Jotta pääsemme kiinni tunteeseen joka lapsella herää uuden perheenjäsenen syntyessä, kerron samankaltaisen esimerkin aikuiselämästä.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi toisi kotiin uuden naisen? Miehesi vakuuttaa etukäteen, että tästä uudestakin naisesta tulee vaimo ihan kuten sinä jo olet. Hän vain on nuorempi ja tuoreempi mutta olette aivan yhtä rakkaita ja tärkeitä molemmat. Saat opettaa hänelle osaamiasi juttuja ja olla hyvän vaimon mallina. Hän on kuitenkin uusi, joten miehesi jakaa aluksi vuoteen tuoreimman tulokkaan kanssa. Uusi vaimo tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa öisinkin, yritä ymmärtää sinä vanha konkari. Uusi vaimo saattaa aluksi olla vaikea, viedä yöunesi ja päivisin rauhasi, mutta ennen pitkää saat jakaa tavarasi ja huoneesi hänen kanssaan, eikö ole hienoa! Tutut ja läheiset ihastelevat uutta vaimoa, kuinka suloinen ja kaunis hän onkaan! Tuovat pieniä pehmoisia paketteja ja haluavat ottaa valokuvia. Muistathan antaa rauhaa miehellesi ja jaksat odottaa vuoroasi sillä miehesikin on tästä uudesta ihanuudesta ajoittain todella väsynyt. Sinun onkin hyvä mennä töihin saamaan aktiviteetteja ja seuraa, sillä miehen voimat menevät nyt uuteen vaimoon tutustuessa. Uutta söpöläistä ei vain voi eikä henno jättää yksin hetkeksikään.

Niinpä niin..sietämättömältähän tuo tuntuisi. Kyllä siinä vanha vaimo juonisi yhtä sun toista eikä ihan hevillä luovuttaisi paikkaansa. Tai ainakin kokisi suunnatonta surua ja vaatisi paljon aikaa totutteluun. Ennen lapsia en näitä asioita ajatellut. Ja jos ajattelin, oli asenne että kyllä isomman pitää oppia ettei aina ole maailman napa ja vuoronsa kullakin. Pitää tietenkin, yksilapsisen perheen vesankin mutta millä tavalla, se on toinen juttu. Koko perheen ja pienen lapsen hyvinvoinnin kannalta on asiaa hyvä katsoa vähän avarammin. Tässä muutama vinkki joista minä aion ottaa vaarin. Ainakin yritän parhaani;)

*Usein perheen toisella lapsella on entuudestaan jo kaikkea. Jopa liikaa, ainakin meillä! Siksi mahdollisia vieraita voikin pyytää vauvalahjan sijaan muistamaan tuoretta isoveljeä/siskoa, joka on enemmän kuin otettu pienestä kortista tai tuliaisesta.
Pesin taannoin SEITSEMÄNTOISTA vauvanlakkia, joista kiikutin sopimattomat Kierrätyskeskuksen rekkaan.
*Hanki teiltä vanhemmilta onnittelulahja isoveljelle/siskolle! Sen voi antaa, kun sisarukset tapaavat ensimmäisen kerran. Myös ristiäisten lahjakasaan on hyvä varata avattava yllätys isoveljelle.

*Pidä isosisarus kotona ensipäivät, kun vauva on syntynyt. Uuden vauvan kanssa arki on univajeista ja jännittävää, mutta siitä muodostuu myös hieno yhteinen kokemus isomman sisaruksen kanssa. Päiväkodista voi pyytää hoidonkeskeytystä minimissään 4kuukaudeksi, mutta lomapäiviä voi viettää ihan niin monta kuin haluaa. Uusi elämäntilanne kotona tarjoaa lapselle 100kertaa enemmän aktiviteettia ja sosiaalisuutta kuin päiväkodin pukemis-ja riisumisriennot, trust me;)

*Järjestelkää uuden perheenjäsenen tavaroita yhdessä vanhemman lapsen kanssa. Meillä Topoliino tykkäsi viikata vauvanvaatteita pyykkinarulta laatikkoon sekä asetella ensimmäiset vaipat vessan kärryyn. Lapsen mielipidettä ja ideoita järjestelyistä voi kysyä ja toteuttaa ikätason mukaan.

*Anna lapselle aikaa muutoksiin. Pienen ihmisen pää käsittelee asioita vähän kerrallaan. Kuuntele, pysähdy ja vastaa, kun (tuleva) elämänmuutos puhututtaa.

*Anna realistinen, mutta positiivinen kuva uudesta elämäntilanteesta. Lapselle on turha vouhottaa uudesta leikkikaverista, joka kuitenkin ensimmäiset puolivuotta vain nukkuu, syö, itkee ja möllöttää. Tämän ajan voikin käyttää vanhemman lapsen ehdoilla, kun nyytti matkaa vain mukana.

*Lue kirjoja, jotka käsittelevät isosisaruutta. Meidän suosikkeja ovat Onni-pojasta tulee isoveli sekä Franklin. (en muista kirjan nimeä, mutta siinä Harriet oli vienyt Franklinin Sami-koiran).

*Hyväksy lapsen negatiiviset tunteet ja sanoita ne. "Ei varmasti tunnu kivalta, kun joudut odottamaan" "Sinua varmasti harmittaa kun äiti ei ehdi leikkimään kun pitää syöttää vauva". Lapsen on hyvä saada purkaa agressiotaan ja mielipahaansa, kunhan vain muistaa pitää vauvan turvassa. Kukaan ei traumatisoidu, vaikka veli kertoisi ääneen vihaavansa vauvaa tai sisko siunailisi kuinka vauvan olisi parempi muuttaa kokonaan pois. Kun pahat ajatukset päästää pihalle, tilaa vapautuu ehkä mukavammillekin mietteille.

*Muista, että isoveljeys/siskous ei tee kenestäkään isompaa yhdessä yössä. Lapset ovat itsekeskeisiä omannavan tuijottajia sinne koulun esiasteille saakka ja osittain vielä pitkään sen jälkeenkin. Jakaminen, vuoron odottaminen tai toisen asettaminen etusijalle ovat taitoja, joita harjoitellaan pitkään. Kaksi-kolmevuotiaalta ei kannata odottaa näitä jaloja taitoja heti. Miellyttääkseen lapsi toki tottelee, mutta antakaamme hänen osin olla ihan aito oma itsensäkin.

*Järjestä kahdenkeskistä aikaa isosisaruksen kanssa, kun se on mahdollista. Menkää metsäretkelle, uimahalliin, kahvilaan. Sulje puhelin ja käännä kaikki huomio vain häneen.
Jos joskus koen huonoa omaatuntoa kun esikoisen huomioiminen jää tarvitsevan vauvan vuoksi vähemmälle  ajattelen omaa siskoa ja sitä minkälainen rikkaus hän on <3

Olisiko teillä antaa hyviä lisävinkkejä?


Bianca**






perjantai 13. marraskuuta 2015

Valmiina


Äitini laittoi aina pehmoisen ja hyväntuoksuisen pedin kotona asuessani ja laittaa yhä edelleen sinne kylään mennessäni. Hotellihuoneeseen päästessäni kellahdan ensimmäiseksi sängylle, vasta sitten tarkastetaan onko ammetta, näköalaa ja mitä tarjoaa minibaari. Myös kaverilla yöpyessä pedattu vieraspeti antaa tunteen, että olin odotettu. Siksi kai laitoin vauvallekin sängyn valmiiksi, vaikka tuskin hän siellä paljoa aikaa viettää.  Topoliino ainakin viihtyi parhaiten sylissä/kainalossa ja enhän minä malttanut uunituoretta ihmettä mihinkään laskea kun tarkkailin jokaista pientä liikettä ja suun maiskautusta lähietäisyydeltä. Nyt on tietenkin tuplamäärä ihmeteltävää, joten yhtä intensiivistä vauvakuplaa ei pääse syntymään. Ja toisaalta nyt tämä matala makuusija mahdollistaa Topoliinonkin osallistumisen, kun ihan heti ei isoveli voi sylissään rääpälettä hoitaa. Voi olla, että katson asioita aivan liian vaaleanpunaisten lasien läpi. Huomaan, että varastossa odotteleva pinnasänky on juuri hyvä korkeine suojalaitoineen ja vauvan ihmettely isoveljen kanssa on kaikkea muuta kuin hellää paijausta. Mutta mietitään sitä sitten kun todellisuus iskee:) Mustasukkaisuudesta muhii mielessä jo yksi kirjoitus..

Äitini ompeli Kela-boksiin kauniit pellavaverhoilut ja lakanoiksi valitsin Topoliinon vanhat nallekuvioiset. Mummin neuloma on myös ihana villainen toukkapussi, joka pitää pienokaisen lämpimänä.

Ei muuta kuin tervetuloa toinen murunen<3


Bianca**

torstai 12. marraskuuta 2015

Mutrusuu oikeni muumipilvien alla

Raskaus on edennyt siihen vaiheeseen, että oman vanhan kehon takaisin saaminen houkuttaa todenteolla. Minä niin niin niin odotan ensimmäistä juoksulenkkiä..sitä kahden puhelinpylvään väliin jäävää matkaa siis johon kuntoni todennäköisesti juuri ja juuri aluksi riittää. Tänään harmitti. Kiltisti lapsen kielellä sanottuna. Vatsanahkaa kiristi. Ja hermoja. Alepan joulusuklaavalikoiman edessä etenkin, joten sorruin. Herkkulakkoni katkaisi kaksikerroksinen Paradis-rasia. Suklaan syömistä seurasi kipeääkin kipeämpi afta kielessä. Ja entistä tahkeampi olo, kun lopulta se toinenkin konvehtikerros meni mahaan myöhässä olevaa miestä odotellessa. Arvannette kenen syyksi koko kehnon oloni lopulta luin..

Olisi tehnyt mieli jäädä kotiin riidanhakusille, mutta sain lähdettyä ulos. Tepastelu tihkusateessa teki hyvää ja mutrusuu oikeni muumipilvien alla. Minusta on ihanaa kun kaupungin kuhina on lähellä, on ihmisiä ja liikennettä, mutta silti saa olla ajatuksissaan autuaan yksin. Ladoin Lidlin liukuhihnalle vaaleanpunaisia leikkokukkia ja tarjouksessa olleet hyasintit. Aistin sympatiaa menoani seuranneilta kanssakulkijoilta. Etenkin myyjältä, joka tarjoutui pakkaamaan ostokseni, vaikka jono takanani oli pitkä. Kotiin palatessani miehelläkin oli ässä hihassa tai paremminkin povarissa. Nimittäin netistä tilaamani  (tavoite)mekko, jonka oli muistanut noutaa Postista. Se on juuri sellainen kuin kuvittelin ja toivottavasti alaosakin istuu kunhan kupu edessä lähtee laskemaan synnytyksen jälkeen..




Bianca**

tiistai 10. marraskuuta 2015

Synnitön mutakakku

Pohja
1dl pähkinöitä (käytin pähkinäsekoitusta hassel-saksan-manteli-cashew)
1rkl raakakaakoajauhetta
1tl vaniljajauhetta
1/2 dl mantelimaitoa
10 kuivattua taatelia
1rkl maapähkinävoita

Kuorrutus
1 avokado
3rkl raakakaakaojauhetta
2rkl kookossokeria
1,5rkl kookosöljyä
2rkl hunajaa

Sekoita pohjan ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Murskasin pienissä osissa laakeassa astiassa, mikä helpotti tätä vaivalloisinta vaihetta. Voit myös lisätä tilkan maitoa, mutta ole varovainen ettei mene suklaavanukkaaksi. Levitä tahna leivinpaperilla vuoratun rasian pohjalle tasaisesti. Kuvan kakun tein tuplamäärillä kun meitä syöjiä oli enemmän, reseptin määrillä tulee neljä palaa/pieni muovirasiallinen. (Parin päivän päästä kakku oli vielä hyvää mutta en mene takuuseen kuinka kauan tällainen avokadoa sisältävä leipomus säilyy hyvänä..)
Valmista kuorrutus pohjan tapaan ja levitä päälle. Laita jääkaappiin kannelliseen rasiaan yön yli tekeytymään.







Bianca**

maanantai 9. marraskuuta 2015

Yhtenä päivänä yhden lapsen äitinä..

Arkemme muuttuu pian parilliseen lapsilukuun. Yhdestä kahteen ruokittavaan suuhun, kahdesta neljään autettavaan sukkaan ja kodin äänimaailma hetkittäin viidestäkymmenestä sataan desipeliin. Todennäköisesti myös omat askeleeni tuplaantuvat. Elämä ja etenkin omat tavat ennen lapsia unohtuivat pian esikoisen synnyttyä. Voisin kuvitella saman sisaruksen syntymän kohdalla. Siispä halusin kirjoittaa ylös muiston, miltä päivä kaksin pojan kanssa näytti. Kodin ulkopuolisen työn sijaan tällä hetkellä rasittaa ainoastaan raskas ruhoni, joten aivan se perusarjen ydin ei tässä pääse valloilleen aikatauluineen ja aikaisine aamuineen. 

Pojan Reino-tossujen sujahdus jalkoihin ja pyyntö aamutakista kuuluvat tänään poikkeuksellisesti vasta puoli kahdeksalta. Usein ovat Paponen kanssa kerenneet jo syödä aamiaisen kun herään, mutta hyvä kun nukkui sillä yskänsä on yltynyt. Valmistan kupin kuumaa vettä ja lorotan sekaan sitruunaa ja hunajaa. "Tiikerinteetä" Topoliino juo mielellään köhää helpottamaan. Viereen voimapähkinöitä (joista päiväkotikaveritkin ovat kyselleet :D ) ja paahdettua ruisleipää marmelaadin ja juuston kera. Topoliino tarkistaa kalenteristaan mikä päivä on tänään. Tikkaritiistai, mitä tänään tehtäisiin miettii hän. Papone on lähtenyt jo töihin ja suunnittelemme päivän ohjelmaa. Aamupalapöydässä Topoliino jäsentää vielä edellispäivän keskustelua arkusta ja tulevista hautajaisista. "Kun me ollaan viety mummun luu sinne kirkkoon niin sitten sille sanotaan hyvää matkaa". Hymyilyttää ja päätän pitää tämän lauseen mielessäni jos itkuhysteria meinaa ottaa itsestäni vallan muistotilaisuudessa..hyvää matkaa mummun luu..
Aurinko paistaa kauniisti, käydään aamupesulla ja puetaan päivävaatteet. Selailen päivän uutiset netistä, Topoliino taiteilee jumppapallolla ja korjailee menopelejään. Varaan itselleni ajan jalkahoitoon vielä samalle illalle entuudestaan tuntemattomasta hoitolasta. Lopulta ojennan pikku-ukolle ulkovaatteet henkarista ja lataan tiskikoneen sillä välin kun hän pukeutuu valmiiksi eteisessä. Ovella poika muistuttaa vielä roskapussista, jonka nappaan matkaan. Pihan puistoon on tullut myös Topoliinon päiväkodin kaverit. Ulkoilun ajan saankin istua penkillä ja seurata miten toimelias trio takoo reikiä multaan, kuskaa keppejä eestaas ja pujottelee kilpaa pensaikoissa. Kun kaverit kutsutaan parijonoon, me jäämme vielä hetkeksi leikkimään kunnes vatsanseutu ilmoittelee ruoka-ajasta. Nappaamme Alepasta matkalla vihersmuutiin pinaatit ja hissittömän talomme portaikossa kuuluu tuttu "käsi!!"-vaatimus joka tarkoittaa Topoliinon haluavan kulkea rappuset käsi kädessä. Kolme kerrosta ylempänä kotiudumme kuumuudesta kärsivinä. Molemmat. Milloin sitä oppisi pukeutumaan oikein?
Riisuuduttuaan Topoliino hakee huoneensa hyllyltä hamahelmet ja puuhaa niiden parissa. Minä tyhjennän tiskikoneen ja laitan lounaaksi munakkaat parsakaalin ja sipulin kera. Muksulle vielä makaronia ja maitoa kylkeen. Poika pitää ruokapöytäkeskustelun yllä, puhuu lakkaamatta kunnes muistutan aterian jälkeen saatavasta xylitolpastillista. Tortellini-päivinä haarukka heiluu omatoimisesti pyytämättä sekä aina isänsä kanssa kahden, mutta minua viedään ja vedätetään. Ja nykyään selkäni ei kestä pitkään pöydän ääressä istumista, joten päädyn syöttämään loput ruoasta kohta nelivuotiaan suuhun.

Lounaan jälkeen lapsi läträä vielä kuumassa suihkussa ennen päikkäreitä hengitysteitään avaten. Vaihdan itsekin yöpaidan ylle. Jos päiväunet jäävät väliin, meillä on vähintään kaksi kärttyisää perheenjäsentä illalla. Torkuttomina päivinä Topoliinon turhautumiset ja heittäytymiset tulevat poikkeuksetta kuvioihin siinä iltaviiden jälkeen, minä puolestani alan pilkkimään kuuden kieppeillä ja pahantuulisuus yltyy mitä pidemmälle ilta etenee. Tarvitsen päivääni hiljaisen hetken ja pienet unet. Tänään toteutuu tutut rutiinit ja kahden jälkeen kampeamme kumpainenkin sängyistämme uusin silmin. Välipalaksi jäisiä mustikoita ja maapähkinävoikkarit. Itselleni surraan vihersmuutin pinaatista, avokadosta ja banaanista ja keitän vadelmanlehtiteen. Viikon vauvamaha-otos päälle.

Tarmoonnun tunkkaisesta kodista ja tartun imurin varteen. Neljävuotias on ihana apulainen, sillä hän todella auttaa ja nopeuttaa kotitöitä. Topoliino repii vanhat lakanat sängyistä pyykkikoneeseen, vaihdan raikasta tilalle ja moppaan lattioita kun apulaiseni kerää tavaroita pois tieltä omille paikoilleen. Pyykkikone jylläämään. Luen kissalan tarinoita tuoksuvassa kodissa, rakennamme roska-auton legoista ja vietämme aikaa sohvalla supatellen ja välillä tarttuen Topoliinon leikki-ideoihin. Usein teemme "Heinähatun ja Vilttitossun majan" tyynyistä ja lakanoista tai maalaamme. Topoliino purkaa leikkikalujaan osiin ja ruuvaa kotona kaikkea mitä ruuvattavissa vain on. Tässä rikkinäinen wc-paperiteline saa kyytiä, jes!
Pian puolison kotiintulo lähestyy ja olen luvannut ruoan valmiiksi. Nyt ei yhtään huvittaisi hellan ääressä olo. Pienempi pesee vihannekset ja kiikuttaa jäljiltäni bataatinkuoret roskiin. Minä pilkon rehuja, pyörittelen oliiviöljyssä mausteet, valkosipulit ja sipulit ja jätän afrikkalaisen padan muhimaan.



 Kun asettelen märkiä pyykkejä narulle Topoliino täyttää pesukoneen välipalalta jääneillä likaisilla astioilla ja kattaa pöydän, kun ladon oikeat astiat saataville. Papone pelmahtaa totuttuun aikaan eteiseen ja on perheen yhteisen aterian aika. Tulee hyvä mieli, että jaksoin laittaa ruoan; se saa aina aikaan suuret suosionosoitukset ja kiitokset. Nälkä taitaa olla se paras mauste;)


Työstä väsynyt ja kylläinen mies oikoo itsensä sänkyyn. Huokailen mielenosoituksellisesti kun omaa vatsaani pakottaa ja selkääni juilii, mutta ajatus pian koittavasta hemmotteluhoidosta saa pitämään mölyt mahassa. Laitan parinkymmenen minuutin piirretyn pyörimään Paponen kielellä ja alan valmistautua jalkahoitoon..
Pehmeät jalat tuntuvat mukavilta, mutta metromatka Ruoholahden kauneussalonkiin hoitoineen oli kaikkea muuta kuin rentouttava. Hoitolan tuoli oli epämukava, paikka haisi vahvasti akryylilta(tai joltain tekokynsiaineelta), hieronta oli 10 SEKUNNIN mittainen ja 20minuutin jälkikuivattelu matalalla jakkaralla teki ärtyisäksi ison mahan takia. Sitä paitsi kynsilakanlaitto oli ihan turhaa sillä kotiin tullessani lakat löytyvät sukkiini linttaantuneina pitkästä odottelusta huolimatta. Grh. 
Kotona pistän puuron tekeytymään ja sujahdan itse kuumaan suihkuun lievittämään selkäsärkyä ja sapetusta.  Kuivatellessani kuulen kaksikon olevan yhä makkarissa ja muistutan jo tuikealla äänellä puuroajasta ja lelujen korjaamisesta. Levitän rauhassa vartalorasvan ja päivittelen mielessäni miten mitään ei vieläkään tapahdu puurorintamalla. Lopulta liityn iltapalapöytään pupertamaan itsekin jotain pientä ja kiittelen lasta kauniiksi siivotusta olkkarista. Topoliino kyselee onko siinä tupakkapiipussa semmoinen ongenkoukku mihin sitten jää kiinni? Tupakka-aihe tuli kehiin joku aika sitten ja ensin Topoliinoa kiinnosti miksi ihmiset sitten polttavat jos se kerta on niin myrkyllistä ja vaarallista. Kerroin, että kyllä kaikki haluaisivat lopettaa, mutta eivät enää pysty kun ovat aloittaneet ja siiheen tupakkaan jää koukkuun. No, selvisipä tämäkin väärinkäsitys:D

Sitten hammaspesu ja yöpuku päälle. Papone lukee iltasadun ja minut toivotaan peittelijäksi. Rutiineihini kuuluu toivekuvan piirtäminen selkään sekä laulu käsivarren hipsutuksen kera. Tänä iltana toiveina "ratikka ja lasta tuntureiden". Sitten se viimeinen jutunaloitusyritys juuri kun olen ovella lähettämässä lentosuukkoa..tänään halutaan kysyä josko lauantaina voitaisiin mennä metsäretkelle ja tehdä lehtimaja..No mietitään sitä sitten lähempänä viikonloppua. Lehtimaja..hohhoijaa. Viimein ne lentosuukot ja läppäri lanteella sohvalle.

Kun Topoliinon huoneesta kuuluu puoli yhdeksän aikaan raskas hengitys, mainitsee jompi kumpi meistä vanhemmista spuntinon, tai mailaa ehdotuksen toiselle! Kyllä, lähetämme usein sähköpostia toisillemme saman katon alla. Livekommunikointi on ihan yliarvostettua;D Ja sitten alkaa vimmattu keittiönkaappien availu.  Ennen raskautta etenkin viikonloppuisin se tarkoitti lasia viiniä leikkeleiden, leivän ja juustotarjottimen kera sekä jonkin sortin herkkuannosta "to close". Usein tylsä kaapin sisältö pakotti jomman kumman kaupan pakastealtaalle hakemaan vähintään vaniljajäätelöä. Nyt rinnan alle valikoituu tavalliset juustovoikkarit ja päälle pala raakamutakakkua. Mies ei tahdo uskoa, että kakku on tehty pähkinöistä, taatelista ja avokadosta. Hyvältä maistuu minunkin suuhuni tämä synnitön versio.
Loppuilta kuluu netissä pyörien, isoa vatsaani päivitellen ja puhellen päivän tapahtumista. Minä tapitan Hottikset ja ärsyynnyn eräistä Ensitreffit alttarilla-tyypeistä, mutta pakko kuitenkin katsoa vaikka pikakelaten. Ennen kyljelle kellahdusta kuumennan vehnätyynyn mikrossa ja otan käsiini Gillian Flynnin dekkarin.. Kunpa synnytyksen aika tulisi jo..


Bianca**

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isä

Virtuaalimuffinssi maailman parhaalle isälle!
Isä, isi, isukki, iskä, pappa, isäntä, isämies, perheenpää. Rakkaalla lapselle on monta nimeä, niin tuppaa olemaan perheen miehenmallillakin. Omaani kutsuin ensin ihiksi, puheenlahjojeni parannuttua isiksi ja nyt aikuisena isäksi. Topoliinon läsnäollessa myös Tuoriksi eli isoisäksi vanhan kansan kielellä.

Sanotaan, että äiti tuntee lapsensa mutta lapsi ei koskaan kokonaan äitiään. Minusta toteamus pätee myös isään. Etenkin isään, jolla napanuora lapseen puuttuu mutta eipä sumenna suhdetta omat analysoinnit, projisoinnit tai kaiken mullistava äitiys ylipäänsä. Miehen suhde lapseen on selvää pässinlihaa faktoineen ja lokeroineen. Isällä ei ehkä ole lapsensa lempiväri tiedossa, mutta hädän hetkellä hän löytää juuri oikean sävyn rauhoittamaan tilanteen ja palauttamaan perspektiivin.

Ja mitä tulee tuntemiseen toisinpäin? Vaikka tiedän ja tunnen isäni hyvin oman kokemukseni ja pitkän yhteisen historian kautta, tietoani muokkaa myös aika moni tarina, joka puolestaan on äitini suulla kerrottu. Paljonko niissä on todellista isää, mene ja tiedä. Ja paljonko hiljainen mies pitää ihan omana tietonaan, vaikka pöydän päässä nyökytteleekin hyväksyen ja kompaten. Mies on mielestäni aina mysteeri.

Onnekseni kerrotut tarinat ovat positiivisia ja nekin joissa isällä ei supermiehen viitta harteilla liehu ovat huumorilla väritettyjä. Samaa perinnettä haluan jatkaa Topoliinonkin isän suhteen. Moni muisto syntyy ja jää pysyväksi kuullun tai kuvan kautta. Näiden pohjalta pieni tyttö tai poika alkaa muodostaa kuvaansa isästä, johon liittää tietenkin sen oman tunteensa ja tietonsa. On väliä miten äiti isästä puhuu lasten kuullen. On väliä miten äiti isälle puhuu lasten kuullen. Asia, jota joutuu miettimään ehkä erotilanteissa, joissa kiusaus katkeriin sanoihin ja mustamaalaukseen on suuri. Ja ihan ydinperheessäkin yhteenotettaessa. Oma arvo tai paremmuus ei kasva kumppania lapselle mollatessa vaan siinä pahoittaa ainoastaan lapsen mielen. Ei aina niin helppoa, kun tunteet ja tulilieskat leimahtavat.

Omalle isälleni ojensin tänä viikonloppuna viiniä ja vihkollisen ristisanatehtäviä. Mitähän hän oikeasti olisi toivonut, mistähän hän oikeasti haaveilee? Enpä ole tiedustellut aikoihin. Olettanut vain vastaukseksi sen usein kuulemani "ei no minä en ihan totta tarvitse mitään". Kuulin taannoin edesmenneestä isoäidistäni taltioidun haastattelun ja se laittoi miettimään. Lähimmiltä ihmisiltä tulee turhan harvoin kysyttyä päivän kuulumisia tai kotiintuloaikaa kummempaa. Millainen oli parikymppisen isän peruspäivä? Kiusattiinko häntä joskus koulussa? Ketä hän ihailee tai kenet kutsuisi syntymäpäivilleen? Entä oman lapsesi isä? Tiedätkö hänen tämänhetkiset toiveet, työrutiinit tai tunteet? Jos et, kysy! Kiinnostus imartelee, isänpäivänä siihen on eritoten syytä!

Nykypäivänä isät katkaisevat Kätilöopistolla napanuoran sekä sittemmin äitilapsisymbioosin toisenlaisella asenteella ja osallisuudella kuin kolme-neljäkymmentä vuotta sitten. Rakkaus, rajat ja kiinnostus ovat välittyneet minulle vanhallakin mallilla, kiitos siitä isä! <3


Bianca**

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kesäkurpitsaveneet


Kesäkurpitsaveneet neljälle

Mitä:
2kesäkurpitsaa
4valkosipulinkynttä
kaksi pientä sipulia
400g kanasuikaleita
1paprika
kourallinen tuoretta korianteria
1/2 tl cayannepippuria
1tl kuminaa
1/2tl suolaa
1/2tl oreganoa
2rkl kanalientä

juustoraastetta

Miten:
Halkaise kesäkurpitsat kahtia pitkittäissuunnassa
Raaputa lusikalla kesäkurpitsaan kuoppa ja ota koverrettu osa talteen. Asettele kesäkurpitsat uuninkestävään vuokaan.  
Kypsennä pannulla kana. Lisää pannulle muut aineet pilkottuna kesäkurpitsan höystö ja mausteet mukaan lukien. Kierittele ja pehmitä. Lado pannulta sekoitusta kesäkurpitsan kuoppiin ja ripottele päälle juustoraastetta. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä 200asteisessa uunissa n. 25min.






Samaan syssyyn paistui uunissa homejuustokinkkuvoikkarit, tuunattuna oliivihämähäkeillä halloween teemaan :)



Bianca**