tiistai 28. helmikuuta 2017

Lihapullakukka

Jokainen voi keksiä haluamansa nimen, meillä tätä ruokaa kutsuttiin lihapullakukaksi. 

Tarvitset:
400g jauhelihaa
korppujauhoja
kananmuna
piirakkataikina (380g)
mozzarellaraaste
tomaattikastike
parmesanraaste
2valkosipulinkynttä
tuoretta persiljaa
voita
suolaa
pippuria


Tee näin:
Lisää jauhelihan joukkoon silputtua persiljaa, suolaa, pippuria, korppujauhoja ja yksi kananmuna. Pyörittele palloiksi ja paista pannulla pullien pintaan kaunis väri. Laita lihapullat sivuun jäähtymään. Tee pitsataikinasta reilun kämmenen kokoisia lättyjä (pakastealtaasta saa kiireisin kokki), lusikoi lätyn keskelle vähän tomaattikastiketta (polpa), mozzarellaraastetta ja yksi lihapulla. Vedä taikina suppuun ja laita nyytit pyöreään uunivuokaan suppuun paineltu puoli alaspäin. Asettele nyytit vieri viereen vuoan reunoille ja keskelle yksi (saat kukan näköisen)

Sulata n.50g voita, seoas taikinanyyttien päälle. 

Paista 180 asteisessa uunissa n. 30min. Jos pallerot tummuvat päältä liikaa laita voipaperi/folio suojaamaan loppuajaksi. 


Näitä toivottiin samantien seuraavankin päivän ruoaksi eli suosittelen:)


Bianca**

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talven ja kevään välissä

Täällä on tulvahdellut vuoroin kevät ja vuoroin talvifiilikset. Rapiseva hanki ulos astuessa hellii kuuloaistia enkä pahitteeksi pistä vaaleaa maisemaakaan. Takapiha kyllä kylpee väriloistossa meidän lumimaalausten jäljiltä. Talvi-ilot painavat vaakakupissa himpun verran enemmän myös viereisen luistinradan vuoksi. Harjoittelusta on tullut minun ja Topoliinon kahdenkeskinen hetki ja tärkeää yhteistä aikaa. Kohokohtana on jäätikön reunalla nautittu termarikaakao ja pulla. Toimivat myös hyvänä motivaationa kun mittelöi sitä liukkautta vastaan. Kumpainenkin. Poika oli ensi kertaa luistimilla ollessaan nyreänä, että miksi ovat moiset ohuet metallit pohjiin laittaneet kun sellaiset leveät niin kuin silitysraudassa olisivat paljon paremmat! Tänään neljäs kerta jäällä alkoi jo etäisesti muistuttaa luistelua. Talvi tarjoaa siis parastaan, mutta silti siirtelen tummia esineitä kaappiin ja vaaleita tilalle. Katselen odottavaisena jääpuikkojen tiputtelua ja ruohoa joka paljastuu palloja pyöriteltäessä lumiukkoon. Elämme jännittäviä aikoja saattaisi joku putoushahmo sanoa.

Myös vaatekaapin järjestys ja pieni uudistus viestivät kevään lähestymistä. Tuntuu ihanalta olla raskauksien jälkeen taas omalta tuntuvassa varressa ja mallailla koko komeutta pastellihepenissä joita postimyynnistä saapui sovitettavaksi. Paljon kotosalla ollessa on suuri piristys, kun peilin ohi vilahtaa  silmää miellyttävä väriyhdistelmä.

Mummelin lempeän leuto vauvavuosi on auttamattomasti takana ja kaariasennot sekä äänekkäät tahdonilmaisut ovat osana arkea. Voi herraisä kuinka potta tai pukeminen voikaan vuoden vanhaa kiukuttaa!! Niiden tunnekuohujen vastapainona on onneksi neitonen, joka retkottaa perunasäkkinä milloin missäkin ja tunkee naantalinaurinkonaamansa liki halutessaan huomiota. Lasten kanssa perinteeksi on tulleet iltadiscot. Kaikki alkoi minun lihaskuntoharjoituksista vaan kun pieninkin alkoi kyykkäämään vieressä en pystynyt naurultani enää keskittyä omaan juttuuni. Kuntosalimeininki vaihtui kapakkatunnelmaan. Ja kuten käydä saattaa myös meillä aina joku kaatuu, minua läiskästään takamukselle ja mustasukkaisuutta on ilmassa. Se on kuulkaa tarkkaa kuinka monta kieppiä tai pyöräytystä kumpikin saa ja kyllä se pienempikin osaa vuoronsa vaatia.

Topoliino odottaa kahdeksaa kuukautta kuluvaksi, jotta sisko täyttäisi kaksi vuotta ja olisi parempi leikkikaveri. Minä toivon, että tulevat kahdeksan kuukautta kuluisivat hitaasti matelehtien. Niin kuin lapsi joka ohittaa karamellihyllyä tai siemailee pyytämäänsä vesitilkkaa kun jo kerran on peitelty sänkyyn. Työn ja perhe-elämän yhdistämisestä kun ei ole kovin ruusuiset muistot. Muutoksia mietin ja kaavailen kaiken aikaa. Kylmän kohmeus vielä vähän vaivaa, mutta keväällähän versoaa aina jotain uutta.



Bianca**




maanantai 20. helmikuuta 2017

Ajatuksia lapsen synttäreistä

Oletteko lukeneet kirjan nimeltä Mikko Mallikas ja syntymäpäiväkutsut? Minä olen ja tunnistan siitä esikoiseni, jolle isot juhlat ja melu (kun se ei ole itseaiheutettua;)  eivät vastaa ajatusta unelmien syntymäpäivästä. Kun on paljon lapsia niin tulee vain riitaa. Saati jos joku erehtyisi leikkimään Elsaa (hyi visto!!) Näitä asioita toki on kohdattava elämässä (ja monta Elsa-fania viikottain kerhossa:D). Aina ei voi vain ja ainoastaan leikkiä sen yhden kahden mielitietyn kanssa tiiviissä kuplassa (joka pillillä puhalletaan limonadilasiin). Mutta jos nyt omana syntymäpäivänä kuitenkin. Harjoitellaan sitä joustamista ja sopeutumista vuoden muina päivinä. Minusta lapsen syntymäpäivä on niin tärkeä juttu ja jokaisella pikkusankarilla tulisi olla siitä iloinen muisto. Vähän niin kuin joulusta. 

Viisivuotissynttäreitä suunniteltaessa en halunnut olla Mikko Mallikkaan Fiffi-täti, joka höösää ja hössöttää, kutsuu pakolla ja paljon kavereita (kun kyllähän juhlissa olla pitää!) ja järjestää otsa hiessä hassun hauskoja ohjelmanumeroita vaikka tahdottaisiin vain leikkiä. Punakkana seremoniamestarina olen itsekin aiemmissa juhlissa touhottanut. Äitiys on siitä metka juttu, että jokainen vuosi on niin erilainen ja arvaamaton. Mummelin kohdalla äiti saanee vielä mieluusti hankkia mieleisensä hörsöttimet ja laatia itse vieraslistan. Ja mistäpä tietää millainen seurapiirivelho hänestä kasvaa ja kutsuu itse koko kerhollisen kavereita kemuihinsa. Huomauttaa täytyy, että minä olin lapsena suurien juhlien ystävä. Oli ihanaa kun äiti antoi aina kutsua kaikki kadun kakarat (ja niiden pikkusisarukset) ja loihti linnakakkuja ja cocktailtikkusiilejä. Ohjelmanumeroina aina isän taikatemppu, onginta ja aasinhännän kiinnitys. Lakkiaisjuhla-minäni puolestaan samaistuu poikaani jo hyvinkin. Kunpa vain olisi saanut skoolata lakki päässä oman perheen ja parhaan ystävän kanssa ja ohittaa perhetuttujen utelut tulevaisuudesta.

Mikko Mallikas oli mieliksi tädilleen ja hoiti juhlakaluna olon suvereenisti. Mieleisensä juhlat hän järjesti itse seuraavana päivänä, kiikutettuaan kiitollisena yli jääneet kakut pöydän alle kahden kaverinsa kanssa nautittaviksi. Me katoimme kaveruksille herkut ihan pöydän päälle ja olihan meillä teemakin. Innostus merirosvoihin, merillä oloon ja aarteisiin lienee lähtöisin Peppi Pitkätossu-kirjasta, jota Mummi alunperin serkustriolle on lukenut. Paperiveneitä väsäsimme youtube-videoiden perässä ja kultakolikoita metsästin muutamasta paikasta kunnes Makuunissa tärppäsi.
Fariinisokerin päällä rantakiviä ja simpukoita, syötäviä kaikki!
Aarrekarttapitsa



Synttärisankari kuvasi äidin ja juuri ripustetun pinjatan. Hassun näköinen on ihan kuin äitikin!

Topoliinon ohjelmanumerotoive oli pinjata. Valmistimme sen yhdessä ja vitsit oli hauska muutaman päivän projekti! Unohtuneen pohjan koristelun huomasin vasta kun ripustin tekelettä kattoon, mutta ei siinä kauaa mennyt kun komeus oli jo mätkitty halki ja maahan puukalikalla. Karamellimeri olisi pitänyt kuvata! Illalla maiskutimme vielä viimeiset vitriinin alta löytyneet herkut ja muistelimme kuinka pinjatan puolikas päätyi erään vanhan herran päähineeksi.

Virallinen viiden vuoden ikä tuli täyteen mökkijärven jäällä luistellessa. Harjoitukset jatkuvat täällä etelässä..


Bianca**