keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Viisi vuotias

Viisivuotias on pääsiäistermein kyllä sellainen yllätysmuna, että välillä ei yhtään tiedä mitä sisällä liikkuu. Huutoraivoaa jostakin pesuaineen laittamisesta (tai siitä kun ei ehtinyt sitä laittaa) ja seuraavassa hetkessä näyttää päiväkirjaansa tekemiään merkintöjä isänsä oikeista salasanoista "minä vakoilin ja kirjoitin ylös niin että sitten kun kukaan ei näe.." Tietokoneen perustoimintoja hän käyttää jo melko nokkelasti, mutta nuo salasanat tosiaan ovat olleet omatoimisuuden este. Tänään hän tilitti virne, siis VIRNE naamalla kuinka äiti aina sanoo ostavansa herkkuja perjantain karkkipäivää varten mutta  tietää kyllä että me kuitenkin vain katsotaan aikuisten elokuvia ja syödään ne samana iltana kun lapset on pantu nukkumaan. Moisesta epäreiluudesta ja kataluudesta sietäisi jopa suuttua!! Tietää myös kaikenmoista pankkikäytännöistä ja rahaliikenteestä, mutta wikipedia ei ehkä hyväksyisi selityksiä sivuilleen. Alkuunkaan. Sama lapsi, joka keittää aamukahvin laittaa pakkassäällä paljaat jalat kenkiin jos ei asiasta huomauteta. Hän myös iloitsee ylenpalttisesti neuvolatädin eläkkeelle jäämisestä kunnes selviää että aina tulee tilalle uusi rokottaja. Sota, pakolaiset ja hukkuminen ovat lapselle "tuttuja" juttuja, koska niistä hän on ehtinyt jostakin lukea, mutta kun tuli puheeksi että joillakin lapsilla voi olla kaksi kotia; äidin ja isän luona,  höhötti hän huvittuneena että heh heh just joo EHKÄ koululaisella mutta eihän sitä pienempi edes voi itse kulkea toisesta kodista toiseen. En sitten lähtenyt avaamaan avioeroja tai erilaisia perhesuhteita sen enempää. Kyllä ne tutuiksi tulevat ja lapsi kysyy kun on sen aika. Poika on myös vakuuttunut kyvystään synnyttää ihan oma lapsi, ei siihen kuulemma vaimoa tarvita.  Ja niitä vauvasiemeniä, niitä hän aikoo syödä kerralla kolme.

Lapset eivät ole pieniä aikuisia. Lapsilla on vielä lapsen aivot, jotka ovat kyllä oppineet jo yhtä ja toista mutta tarvitsevat vielä paljon aikuisen säätelyä, rajoja ja suojelua. Ja ehkä vähän niitä faktojakin ;)

Bianca**

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ote iltapäivästä ja haaste

Teimme viikonloppuna mukavan pyöräretken joen rantaan, aurinko paistoi ja lapset olivat hyväntuulisia. Minäkin. Paluumatkalla aloitti Mummeli tutin heittelyn ja yksivuotiaan tavoin draamakuningattaren elkeet kun tuttia ei kymmenettä kertaa enää annettukaan takaisin. Tai annoinhan minä taas lopuksi. Ja taas ja taas ja taas. No, kaupalle asti päästiin ja nyt tutin tahtomisen sijaan alkoi karkin vinkuminen. Edes pientä, eikö edes tätä. Miksei koskaan mitään. Jos ostettaisiin jo valmiiksi perjantaiksi. No tämän minä otan. Eikun vie takaisin, vie takaisin, vie takaisin. Nyt! Lopuksi vinkui vielä äidin kortti ja ostokset saatiin pakattua. Pyörätelineillä huomasin että se ********* oliiviöljy jäi. Siis se mitä alunperin lähdimme hakemaan.  (kyllä, tässä vaiheessa kävi jo mielessä voimasana jos toinenkin) Poika jäi pyörälleen odottelemaan, mutta eiköhän hän keiku sen päällä lähikaupan OVIAUKOSSA kun olen kassalla maksamassa. Ehkä tiedättekin sen täysin tahattoman tahmeuden, jonka valtaan normaalisti ketterä ja hyvinkin nopealiikkeinen lapsi yhtäkkiä joutuu kun häntä pyytää kiireesti pois puistosta/edestä/päältä/lopettamaan you name it. Eli hyyyyyyvin hiiiiitaaaaasti ja sillä mahdollisimman vaikealla tavalla.  Siinä sitten kaksi asiakasta hivuttautuivat pyörän selässä taiteilevan pojan ohi. Minulla kiukku kutitti kurkussa ja ulos päästyäni parahdin kuinka nuokin ihmiset oikein suuttuivat kun siinä tien tukkona olit. Huolettomasti Topoliino siihen, että "jaahas, minusta ne kyllä näytti jo valmiiksi vihaisilta" ja pyöräili kotiin

Nyt tulee räntää. Mietin näytänköhän minäkin vihaiselta lasten mielestä. Siis silloin kun kävelen muina naisina postiin tai tulen ärrältä tai tankkaan autoa. Tai kun istun kotona pöydän ääressä. Millainen on minun perusilmeeni? Onhan se yleistä, että ne luonnolliset kuvat ovat itsestä aina järkyttävimmät. Meikittä on vielä helppo poseerata, tukkakin tupeeraamatta ja arkivaatteissa. Mutta ollapa kameran edessä ihan perusilmeellä ilman muikistelua ja pään kallistelua.

Tuijotan tekstiä keskittyneenä ja nappaan summamutikassa photo boothilla kuvasarjan. Mitään hihkuvaa ilmettä en edes odota. Sellainen perusilme vain. Mitä??!!
Olenko juuri saanut tietää vakavasta sairaudesta? Pettikö paras ystävä minut äsken? Onko koti mennyt alta? Hävetti julkaista nämä kuvat.



Ilmeestä voisi päätellä kaikkea kamalaa mutta totuus on, että kirjoittelen blogia tyytyväisenä omassa rauhassa hiljaisessa kodissa juuri päiväunet nukkuneena. Mitään yrittämättä, ihan perus ilmeellä. Apua, auraliftiinkö tässä pitää alkaa säästää vai voisiko kasvot vain freesata hymyllä?

Haastan teidät kuvaamaan oman perus- ilmeenne ja miettimään mitä sillä tiedostamatta viestität kotona/työpaikalla. Sanoisin että etenkin kotona koska töissä ja julkisilla paikoilla useampi meistä edes yrittää. Olisiko se hymy kuitenkin paras ehoste ja kaunistaja? Mitä hymyllä voisikaan saada aikaan? Mene ja kokeile vaikka heti kumppaniin:)

Oikein iloista viikon alkua kaikille!

Bianca**


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pihavalot sen kertoi

Kun aurinko paistoi koko kadun leveydeltä vielä iltakuudelta jotain läikähti sydämessä. Ilo se kai oli joka pulppusi vielä myöhemmin samana iltana laulaessani unilaulua ja katsellessani taivasta. Se sulostutti yhtäällä hattaran värisenä ja toisaalla tumman pinkkinä. Väliin mahtui astettain haalenevaa vauvansinistä. Havahduin hetkestä vasta kun Mummeli nosti merkitsevästi housunpunttiaan että häntäkin hipsutettaisiin (<3)
Vaikka viralliseen päivään on vielä viikko olen saanut viitteitä keväästä jo pidemmän aikaa. Taannoin illan hämärtyessä huomasin pihan valosarjan palavan. Sen joka koko talven oli eleettömänä roikkunut pation yllä. Aurinkoenergiaa kaivaten kopissut lautoja vasten. Vaan nyt aivan yllättäen olikin saanut haluamansa. Aimoannoksen aurinkoa niin että jaksoi koko illan ilahduttaa lämpöisellä valollaan! Tulin niin iloiseksi!

Kevät kutitteli kantapäissä myös tänään ensimmäisellä pyöräretkellä sitten viime syksyn. Poika polki tuhatta ja sataa niin että pikkukivet pomppivat. Voi sitä riemun määrää! Ilma tuoksui kasveille jotka kilvan kuhisivat keväästä loskan alla. Pyörää pihamaan poikki taluteltaessa todistimme myös ensimmäisen rohkean; lumikellon- kevään aikaisimman kukkijan!

Onko se lapset, ikä vai mikä, mutta en minä vielä viitisen vuotta sitten iloinnut mistään kevään merkeistä.  Nautin toki tennarisäiden paluusta (ja palellutin itseni joka ikinen vuosi) ja podin jokavuotista himotusta haaleaan pinkkiin. Se tauti iskee yhä keväisin. Mutta selvimmin aistin lian, rumat edellisen syksyn lehdet sekä koleuden. Keväällä sitä näyttikin niin kulahtaneelta ja kalpealta. Nyt vuodenaikaan tuntuu liittyvän muutakin kuin pukeutuminen tai paniikki ihon väristä. Se on jokin kokonaisvaltainen tunne kuorrutettuna uteliaisuudella ja ilolla. Silmä suuntaa luontoon ja löytää kiitollisena pientä ja kaunista. Kevätihminen minusta on selvästi kuoriutumassa..

Mitä kevät kuiskii Sinulle?

Bianca**

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Yhtenä iltana

Siirrän ruotsin lipun väreissä leiskuvat kynttilät liesituulettimen päältä pöytään talouspaperirullan tilalle. Nostan lähmäisen lattialle viskatun muovimukin tiskialtaaseen, pesen triptrappiin takertuneen puuron ja kasvoni. Konjakkisienellä ohimoita pyöritellessä kiitän lyhyttä hiusmallia. Muistelen kuinka pitkätukkaisena pinnit olivat aina hukassa kun hapsut olisi pitänyt sitoa pois tieltä. Elämä on jotenkin parempaa nyt. Tukasta se varmasti johtuu. Palaan hiljaisuudessa takaisin pöydän ääreen. Mies on saanut pienimmän pentusen unten maille. Miten se tekee sen? Hukutan jääkaapin hurinan amerikan natiivien huilumusiikkiin ja lasken hartiat tietoisesti alas. Katson kahta vihreää lasipulloa, jotka nököttävät vierekkäin. Oliiviöljy on viinipulloa hiukan täydempi. Tykkään tasapainosta joten halkaisen ciabattan ja lorautan mortadellan alle aimo annoksen extra virginiä. Raavin janon kurkusta jääkylmällä zerolla ja puhallan kynttilät. Nappaan jälkkärin mukaan ja tipautan makuuhuoneen tuoksulyhtyyn seitsemän tippaa sitruunaa, vaikka sillä varoitettiin olevan piristävä vaikutus. Uskon vasta kun minut alkaa elokuvakin pitää hereillä iltakymmenen jälkeen. Myttään tyynyn kaksinkerroin ja rullaudun läppäri vatsalla vaakatasoon. Bernard, blogi ja Punnitse ja Säästän sokerittomat. Elämä tosiaan on paljon parempaa nyt. Taikahiukset..


Bianca**