sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Eilen

Tallustelimme trattoriasta kotiinpäin, kello kävi jo yhtätoista. Limoncellon raikkaus ja tryffelin makeus  tanssivat yhä suussa osaamatta päättää kumpi jäisi päällimmäiseksi. Ilma oli kuin lehmän henkäys ja tulikärpäset tuikkivat pilkkopimeässä pientareilla kuin tähtitaivas olisi pudonnut maahan. Sirkuttavat hyönteiset tekivät äänimaailmasta niin eksoottisen että silmät suljettuinakin olisi tiennyt olevansa ulkomailla. Topoliino reppuselässä muistui elävästi mieleen oma lapsuus. Isän ohut kesäpaita ja nihkeä hartian seutu istuessani hänen vankoilla olkapäillään etelän reissuilla. Se kun samaan aikaan pelotti pimeys ja oli niin tavattoman turvallista. Samalta varmasti Topoliinostakin tuntui kun mörköjen silmät vaanivat pensaissa ja ote tiukentui kaulani ympärillä. Mummeli köllötti tyytyväisenä matkarattaissa kolmen ruokalajin tainnuttamana. Vierelläni kulki se sama, joka
kuusi vuotta sitten piti kädestäni maistraatissa. Vähän tiesin silloin mitä tuleman piti, vähän tiedän tänäänkään. Mutta yhä utelias olen tietämään <3
Yllätyksiä täynnä on myös italiailainen trattoria, jonka pöytään istutaan näkemättä ensin ruokalistoja.  Tarjoilija, joka vaikuttaa enemmänkin paikan äidiltä tai isältä tulee sitten kertomaan mitä tänään keittiössä kokataan. Vielä koskaan en ole pettynyt.



Bianca**

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

San Clemente

Suurkaupungin sykkeestä siirryimme rauhalliseen Riminin maakunnassa sijaitsevaan San Clementeen. Pienehkö paikkakunta Italian itäpuolella, jonne pysähtyminen oli onnellinen vahinko. Löysimme netistä nimittäin ihanan majoituspaikan, jonka varasimme heti lennot ostettuamme. Sittemmin suunnitelmien muututtua majapaikan sijainti ei osunut lainkaan reitille. Täällä kuitenkin ollaan koukkauksen jälkeen, enkä voisi olla tyytyväisempi. Puhdas ilma, peltomaisemia ja paikallista ruokaa trattoriasta.




Iltapäivät ilakointia altaalla. Siis muut paitsi meidän signorinella, joka ei säärtä syvemmälle suostu tulemaan viileään veteen. Istuu reunalla uimalakkeineen ja nyökkää kun tulee puhe pastasta:D

Bianca**


tiistai 23. toukokuuta 2017

Paluu Roomaan

Rooma on minulle ennen kaikkea kauniita rakennuksia ja niiden yksityiskohtia. Kuvaan koukeroita ja kaiverruksia. Ihmettelen omituisen ohuita kivitaloja ja suuren suuria monumentteja, joita nousee jykevänä joka puolella. Ihailen vihreydestä pullistelevia parvekkeita ja persianoja eli ikkunaluukkuja, joiden takainen elämä tuntuu jännittävältä. Antiikin aikaisia aarteita, joiden vierellä olo on pieni. Hulppeita kattoterasseja, marmorisia portaita ja messinkikolkuttimia ovissa. Romanttisia suihkulähteitä ja rappioituneita veistoksia. Silmäni suljen ainoastaan liitoksistaan natisevien jätepisteiden kohdalla.
Santa Maria Maggiore
Samainen basilika toiselta puolelta kuvattuna
Vittorio Emanuele II-monumentti auringonlaskua vasten
Lähteistä voi juoda tukkimalla iso reikä, jolloin yläosan pienemmästä reiästä tulee suihku
Mummeli Colosseumin edustalla




Olen käynyt muutaman kerran aiemmin Roomassa. Viimeksi yövyimme Castelli Romanin-alueella, vierailimme Castel Gandolfossa, näimme mm. Paavin kesäasunnon ja nautimme Amatricianat torin laidalla. Kotona kirjoittelin valmiiksi vinkkipostausta vanhasta muistista.  Kun nyt luin kirjoittamaani hotellihuoneen sängyssä Rione Montin sykkeessä supplí kädessä,  en vain voinut julkaista sitä. Totta siinä oli joka sana, mutta tunnepuolen eräpäivä oli mennyt vanhaksi sillä hetkellä kun saavuin Roomaan uudestaan. Jos Helsinki on aviomies on Rooma rakastaja. Ihmisen elinikä ei miltei riitä pääsemään kaupungista täysin selville. Roomalaiset itse ovat hyvin ylpeitä kaupungistaan. Jopa siinä määrin, että heille Rooma on yhtä kuin Italia. 

Jos joku kaipasi vinkkipostausta voi kuvista poimia muutaman. Mainittakoon vielä Villa Pamphili, josta juttua oman postauksen verran.

A presto,
Bianca**


perjantai 19. toukokuuta 2017

Haastavat kasvatustilanteet

Kolme matkalaukkua olohuoneessa ovat tuoneet lähdön tunnelmaa. Pyörillä kulkevalla kovakuorisella lapset seilaavat vuoron perää, suurimpaan on Topoliino pakannut kaikki kesävaatteensa. Me kaikki odotamme jo kovasti koko perheen yhteistä reissua, mutta eniten Topoliino. Hän pääsee pitkästä aikaa autenttiseen ympäristöön ammentamaan kodin toista kulttuuria ja puhumaan toista kotikieltään italiaa. Ja arvatkaa mitä poika matkalta eniten odottaa? Jäätelöä, merta, pastaa, vespoja? Ei, eniten odotettu asia on italialaiset lapset.

Supisuomalaisena en voi sataprosenttisesti ymmärtää enkä edes väitä käsittäväni millaista on elää kahden kulttuurin lapsena Suomessa. Onneksi Topoliinolla on papone, johon nojata ja jonka kanssa nauraa kun sääntösuomen äiti selittää suu vaahdossa jotain täysin vähäpätöistä (kurahousut tai turvavyöt päälle - che pesante - kuinka vaivalloista! Ja äitiä ei muuten silloin naurata yhtään)
Moni suomalaisessa päiväkodissa haastavana pidetty lapsi olisi ihan peruskauraa italialaisessa lapsiryhmässä. Maassa missä lapsi saa näkyä, kuulua ja tulistua. Meno on vilkasta, vikkelää ja mielipiteistä väännetään. Itsekin suomalaisen kasvatuksen saaneena arvostan vaatimattomuutta, pidän hiljaisuudesta ja yksioikoisuudesta. Ei on ei ja joo on joo. Matkustelu ja muiden kulttuurien kohtaaminen ovat kuitenkin opettaneet arvostamaan muutakin. Huomaamaan, että se oma tapa ei ole ainoa paras ja ei voikin olla kohta joo. Tutun alle ei pitäisi lytätä erilaisuutta. Äänekäs älämölö (=puheen, naurun, huudon ja hälinän sekoitus kielellä kuin kielellä) on jonkun tapa osoittaa ilo ja innostus. Miltä tuntuisi jos sinut hiljennettäisiin kun hihkaiset onnellisena viikonlopun alkamisesta tai kun tapaat rakkaan ystävän? 

Kotielämä raskauksineen, muuttoineen ja opettelu kahden lapsen vanhempana vei mehuja sen verran, että meillä oli parin vuoden breikki matkailusta. Mielikuva vikinästä, vinkumisesta ja kaatuneista maidoista jossain paratiisissa ei vain houkuttanut. Kotipihan kuopiminen koukutti täysin ja tuttuus toi turvaa, kun tiesi tarkasti mitä tuleman piti. Kaikki tarvittava oli lähellä ja omatkin päiväunet taattu.

Topoliinon ollessa vielä ainokainen teimme Toscanan kiertomatkan ja siitä jäi kyllä ihanat muistot.

Isojahan meidän lapset eivät vieläkään ole, 1,5vuotias Mummeli ja 5-vuotias Topoliino. Kahnausta ja hermojen raastamista riittää arjessa edelleen. Kaatuneista maidoista nyt puhumattakaan. Tauko toisesta kotimaasta vain alkoi olla liian pitkä. Kaipasimme ihmisiä, italialaista ruokaa, palvelukulttuuria ja iloista elämänasennetta. Päiviä polttavan auringon alla ja maatilamajoituksia. Me emme paljon matkojamme suunnittele, mutta haastavat kasvatustilanteet ovat käyneet mielessä. Tuleeko kahden tenavan kanssa tripistä sellainen eloonjäämistaistelu, antaako aurinko auvoa vai vetääkö plusasteet pinnan piukealle?  Mikä oikeasti on ennakoimatonta oikuttelua, voisinko minä tehdä jotain toisin? Kumottu kirjaviisaus antoi ajattelemisen aihetta.

Luin Liisa Ahosen kirjan* lämpimästä vuorovaikutuksesta ja käytännön vinkeistä haastaviin kasvatustilanteisiin. Sen sijaan, että keskiöissä olisi ollut haastavien lasten diagnosointi, analysointi ja rangaistustoimenpiteet keskityttiin kirjassa lämpimään vuorovaikutukseen lapsen ja kasvattajan välillä. Aivan kuin kasvatus näyttäytyy minulle Italiassa; avoimena kanssakäymisenä jonka päämääränä on ymmärtää toista.

Kiukuttelevan tai raivostuvan lapsen lähettäminen "jäähypenkkiin" torpattiin teoksessa täysin ja ymmärrän kyllä. Ei pyörällä harjoittelevaa lasta sätitä kaatumisesta, eihän? Mitä hyötyä sitten on rangaistuksesta kun kompuroi sosiaalisessa kontekstissa? Toisin sanoen menettäessään tunteidensa hallinnan. Läsnä oleva aikuinen ohjaa aina ongelmatilannetta johonkin suuntaan. Usein tiedostamattaan. Voi miettiä onko tässä nyt tukena ja oikeasti auttamassa lasta selviytymään vaikeasta asiasta vai provosoiko pientä vielä pahempaan purkaukseen? No niin se on sitten herkkupäivä tältä viikolta peruttu..kas noin lipsahti minullakin puhdas provo taannoin ilmoille. Seuraamuksista kirjassakin kyllä puhuttiin, mutta sellaisista jotka aikuinen antaa hyvässä hengessä, jämäkällä ystävällisyydellä ja loogisesti.  

Tunneihmisenä lähden helposti suurta kuohua kokien tilanteisiin perhepiirissä. Topoliinon kanssa olemmekin olleet sellaisella törmäyskurssilla että luojalle kiitos hänen ja isänsä yhteisestä vespa-harrastuksesta! Se kun pitää miehet autotallissa monta tuntia.  Kirja sai minut hoksaamaan, että ei lapsi minua koettele. Ei hänen tarkoituksensa ole ärsyttäminen. Hän vain toimii niillä taidoillaan joita hänellä on käytössä, on neuvottelua vaativa ja perusteluja penäävä poika. Sen sijaan minä voisin tulla tilanteissa paljonkin vastaan. Kirjan mukaan uhmakas lapsi ei hyödy mustavalkoisuudesta (rasti ruutuun), jäähyistä (rasti ruutuun) tai kielloista kieltojen perään (monta rastia!) Empatiaa ihmiset, empatiaa, perustelua ja neuvottelua tällainen lapsi kaipaa. No nyt siellä joku jo puhisee, että "joopa joo vapaata kasvatusta ja tahtipuikko vain lapselle, missä vanhemmuus ja rajat?”. Mutta avaanpa vähän oppimaani.

Uhmakkuus johtaa pahimmillaan aggressiiviseen käytökseen ja tavaroiden paiskomiseen. Siinä saa helposti siskot ja veljetkin viskomisesta osansa. Uhmakkaalla lapsella on usein taustalla joustamaton mieli, joka on osa hänen temperamenttiaan. Aikuinen puolestaan turhautuu perusasioista jahkaamiseen, sääntöjen sadannen kerran selittämiseen ja niinpä auktoriteettiasemansa säilyttääkseen sortuu ITSE mustavalkoisuuteen ja joustamattomuuteen. Nyt heti pois, nyt ei enää yhtään- tyyliin. Negatiivinen kierre on valmis ja tilanne pahenee entisestään. 

Sen sijaan uhmakas ja joustamaton lapsi hyötyy tilanteista missä aikuinen osoittaa joustamista (ikätaso ja järki huomioiden:). Onko viisivuotiaan pakko käydä vessassa "koittamassa" jos ei ole hätä? Voisiko ne kurahousut jättää laittamatta, jos lapsi lupaa ettei leiki lammikossa? Voisiko herkkupalan vielä ottaa vaikka hampaat on jo pesty? Vaikka on tuhansia esimerkkejä missä aikuinen voi osoittaa kykynsä joustaa se tuntuu usein yllättävän vaikealta. Joku pelko että kohta jo kaveeraa kolmevuotiaansa kanssa tai tenavasta tulee terroriteini jos sille ei laita tiukkoja rajoja kaikessa. Ja näytä kaikin keinoin että minä tässä olen se aikuinen! 
Tärkeää on myös antaa lapselle mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Hieman vastarintaa saattaisi aiheuttaa aikuisessakin pomo, joka antaa esitelmän aiheen. Alat valmistella sitä, näet vaivaa ja loppumetreillä aihe muutetaankin tai joudut deletoimaan koko työn. Samalta lapsesta tuntuu, kun leikki pitää yhtäkkiä tuosta noin vain lopettaa ja siivota pois. Tilanteita on siis ennakoitava. 

Omat opuksensa on aiheista, joissa lapsi tarvitsee laaja-alaisempaa luotsaamista tai tilanteet ovat tunti tunnilta täysin hallitsemattomia. Tämä kirja herätteli lempeästi lähestymään lasta lämmön ja ymmärryksen kautta. Ennen kaikkea tarkastelemaan omaa toimintaa aikuisena. Monet käytännön esimerkit eivät olleet kaukana omastakaan kotielämästä. 

Matkalle lähden kuitenkin rennoin mielin. Luulen, että moni mahdollinen mielipahan aihe lilluu uima-altaassa kauemmaksi ja viimeistään jäätelö palauttaa järjestyksen junioriosastolla:)

Niin ja kuvissa kekseliään neljävuotiaan tapoja purkaa pahantuulisuutta. Tänä päivänä vääryydet välitetään jo vessasanastoa värikkäämmin mummille mesellä tai tunteet tykitetään omaan  päiväkirjaan, mutta sitähän ei sovi julkaista blogissa.

Bianca**



*Kirja saatu bloginäkyvyyttä vastaan ja sen voi tilata täältä.  Lisäksi varhaiskasvatuksen tietopalvelussa on muitakin mielenkiintoisia työkaluja kaikille kasvatuksesta kiinnostuneille. Suositus!
Hyvä käsikirja kimurantteihin kasvatuspulmiin








keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Detox

Topoliino oli Mummilassa muutaman päivän ja minä pidin kunnon puhdistuskuurin. Ihan suunnittelematta ja valmistautumatta vilahti se onnistuneesti ohi. Joka ilta taputin itseäni olalle, että tänäänkin tuli raivattua tilaa tuoreelle. Tänäänkin poistin pahaa ja tarpeetonta. Niin, itkin joka päivä.

En muista sitä ennen milloin olisin itkenyt ilman sydäntä särkevää tarinaa. Nyt itkin kadun ylittänyttä yksijalkaista miestä, vanhaa rouvaa joka jäi liikennevalojen puoliväliin hitauttaan. Roikkuvaa ruhoa sovituskopissa, miehen kiillotuksen tarpeessa olevia kenkiä eteisessä, sukulaisten kohtaamista pitkän ajan jälkeen, kukkia, joita kylvimme loppusyksystä. Rakkautta ja raadollisuutta. Mauno Koivistoa, Martti Ahtisaarta ja Trumpia (mutta häntä vähän toisesta syystä). Vollotin vessanpönttöön sullottuja tavaroita, lasten pieneksi jääneitä vaatteita ja lasten uusia vaatehankintoja. Liikutuin oivalluksista kasvatuksen saralla ja lapsellisista ajatuksistani. Itkin onnellisia muistoja ja toiveita tulevaisuudessa. Kyynelehdin kirjan hahmon puolesta, klassista kuunneltuani ja runon luettuani. Kirjoitin myös omani:

Mitä jos pisarat ovatkin pieniä pulleita siskoja, joiden sellofaanihelmat vain tarkkasilmäisin voi huomata. Siskoja, jotka syksyllä tömpsähtelevät taivaalta, kokoontuvat kovaäänisinä turuille ja toreille laatimaan listaa syystöistä. Talvella tiivistyvät yhteen myttyyn toinen toistaan lämmittäen. Tilanteen vaatiessa kiipeävät kyynelkanaviin ja laskevat pyllymäkeä alas niin että poskiin syntyy hymykuopat.  Kevään korvalla siskot tanssahtelevat auringossa ja komentavat kasvit kurkottelemaan taivasta kohti. Kesällä lekottelevat lumpeenlehdillä, suurin osa huilaa, mutta ahkerimmat  suuntaavat vaihto-oppilaiksi tropiikkiin.


Hyvä detox muuten mutta kiloja tuli yksi lisää. Itku kun on aina palkittava jäätelöllä:)



Bianca**

lauantai 13. toukokuuta 2017

Topoliinon(5v) haastattelu äidistä

Äiti on..
ihana

Äiti aina sanoo minulle
että minä olen rakas ja ihana

Äidin tekee onnelliseksi
krossipyörä

Äiti saa minut nauramaan
kutittamalla

Lapsena äiti oli
semmoinen joka inhosi hammaslääkäriä

Äidin lempipuuhaa on
leikkiminen

Kun äiti on yksin hän
haluaa että me paponen ja Mummelin kanssa tulemme

Äiti saa minut ilostumaan
krossipyörällä ja ipadilla

Äiti on tosi hyvä
ostamaan krossipyörän

Äidin lempiruoka on
leipä ja mozzarella. Äläkä unohda patonkia! 

Minussa ja äidissä on erona
minä olen lapsi ja äiti on aikuinen

Minussa ja äidissä on samaa
meillä on saman väriset silmät ja me ollaan vaaleita

Äidin lempipaikka on
mummila

Lomalla äiti haluaa
olla mummin kanssa

Siitä tiedän että äiti rakastaa minua
kun minä olen ihana, suloinen ja ainoa poika maailmassa

Äiti on opettanut minulle
hyvää käytöstä

Mitä haluaisin äidiltä
krossipyörän ja ipadin

Miltä äiti näyttää kotona?
Hienolta, coolilta ja valkealta ja punaposkiselta

Äidin lempiasu
kultainen mekko

Äiti toivoo
no mikä kysymys tuo nyt on?! No polkupyörää

Äiti on hassu kun se
kikattaa

Äiti ei osaa kauhean hyvin
ottaa pieniä nopeita hämähäkkejä

Äiti osaa hyvin
ruoan tekemistä


Mitä haluaisit vielä kertoa äidille/äidistä? 
Että äiti on rakas ja papone antoi mulle suklaatia. äiti antaa pusuja ja kirjoittaa mun kanssa kirjeitä, tekee kortteja ja räppää iltasella. popparia popsitaan ja facebookissa tsätätään mummille. ja safarissa oleskellaan. ja googlessa ollaan ja sinne minä juuri olen menemässä. ja äiti sen nyt kuuli. ja heippa heippa hei, minä menen nyt googleen. Katselen vähän painepesuria ja krossipyöriä. ja sitten viisi heippaa ja se viimeinen on oikeen KOVA ja perään monta huutomerkkiä.

Ihanaa äitienpäivää kaikki äidit<3 Onpas muuten hienoa, että on vielä taitoja joita on pitänyt täysin itseltäänkin salassa..olen siis hyvä ostamaan krossipyöriä. Mutta räppäämistä en tunnusta ;D


Bianca**

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vegaaniburger- ohje

Otin vastaan vegaani-haasteen joka kiersi kylläkin ihan vain perhepiirissä. Voi ei, ajattelin. Koska käytän kananmunia päivittäin ja juustoa kuluu myös kokkauksessa. Viimeistään sitä varistetaan päivittäisen pasta-annoksen päälle. Mutta niin vain vegaanikokkailuunkin tottui. Tuli tutuksi ravintohiiva, ohrahelmet ja kaurakerma. Lopulta löytyi turkkijugurtillekin mieleinen korvike Alprolta. Se paksu, täyteläinen ja maustamaton. Kahvimaitona olen käyttänyt kauramaitoa tai soijamaitoa. Juustoa olen sittemmin syönyt, joten täysvegaania minusta ei tullut. Paljon hyvää "kokeilusta" kuitenkin jäi peruskokkailuun eikä prosciuttoakaan ole kukaan kaappiin enää sittemmin ostanut. Nämä burgerit olivat ensikertalaiselle melko suuritöisiä, joten älä lähde hommaan jos vieraat ovat kohta jo ovella tai nälkä pitää taltuttaa pian. Hyvää oli se, että taikinasta riitti burgereita pakkaseen asti ja maku vain parani.
Alkuperäinen ohje on täältä, minä käännän sen teille suomeksi ja jotain muutoksiakin tein.

Tarvitset pihveihin:

puolikas munakoiso
350g portobello sieniä
tuoretta timjamia
purjosipuli
puolikas selleri
valkosipulinkynsi
2dl kikherneitä
1,5dl natural pähkinöitä (esim. saksanpähkinä+cashew)
2rkl vehnäjauhoja
ripaus leivinjauhetta
1tl ravintohiivaa (punnitse ja säästä)
2dl ohrahelmiä
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
korppujauhoja pihvien pinnalle

Tarvitset majoneesiin:

1 dl soijamaitoa
2,5 dl rypsiöljyä
etikkaa
suolaa
sinappia

Karkeasti:
Uuniin 40min 180astetta:
puolikas pilkottu munakoiso
350g pilkottuja portobello sieniä
tuoretta timjamia
suolaa,pippuria,oliiviöljyä

Pannulle pehmittymään:
1pilkottu purjo
puolikas pilkottu selleri
valkosipulin pilkottu kynsi

Kattilaan:
ohrahelmet


Tehosekoittimeen lopuksi:
Kaikki paitsi ohrahelmet ja puolet kikherneistä, jotka muussataan haarukalla taikinaan. 

Lautaselle:
Korppujauhoja



Ja sitten vaihe vaiheelta:

Kuumenna uuni 180asteeseen. Pese ja pilko munakoiso ja sienet pellille, mausta suolalla, pippurilla, extravirgin öljyllä ja tuoreella timjamilla. Paahda 40min.

Pehmitä n. 5min oliiviöljytyllä pannulla purjoa, valkosipulia ja selleriä.


Keitä ohranhelmet kypsiksi hyvin suolatussa vedessä (n.20min). Jätä valumaan ja jäähtymään siivilään.
Laita tehosekoittimeen ensin puolet kikherneistä, suolaa, soijakastike,leivinjauhe,ravintohiiva ja vehnäjauho. Kaada kulhoon ja muussaa loput kikherneistä haarukalla sekaan//
Laita tehosekoittimeen seuraavaksi jäähtyneet munakoisot, sienet, pähkinät sekä pannulta kasvikset. Kaada kulhoon muiden sekaan. Lisää taikinaan vielä valutetut ohrahelmet ja sekoita lastalla.


Näyttää aika kamalalta, mutta ai että oli noin raakanakin hyvää! Vegetaikinassa onkin kätevää, kun taikinaa voi maistaa ja lisäillä mausteita jos on tarvis.

Muotoile taikinasta paksuja pienehköjä pihvejä, kasta ne molemmin puolin korppujauhoihin ja paista pannulla n.3min puoli. Pinta saa paistua reilusti ja viimeisistä pihveistä tulee harjoituksen ansiosta parhaita ;)



Sitten majoneesin kimppuun, johon ei kulu minuttia kauempaa..

Mittaa soijamaito ja öljy korkeaan kulhoon ja soseuta 
sauvasekoittimella, kunnes seos muuttuu majoneesiksi(muutamassa sekunnissa). 
Mausta majoneesi etikalla, suolalla sekä sinapilla 
ja sekoita lusikalla tasaiseksi.


Lopuksi vain leivän väliin pihvi, majoneesia, raikas tomaattiviipale ja jäävuorisalaattia. 



Kuten aina ensimmäisellä kokkauskerralla aikaa kuluu enemmän kuin ohjeessa. Minulla kului keittiössä kolme tuntia, tosin tein ohessa myös perunasämpylöitä ja vieraskielinen resepti hidastutti sekin hieman. Seuraavana päivänä niskahartiaseudun lihaksia särki aivan kuin olisin ollut jumpassa!:D Sämpylät eivät edes ehtineet valmistua kun oli jo pakko aloittaa syöminen ja mentiinkin kuvissa näkyvillä kaupan sämpylöillä.
Uskon, että seuraavalla kerralla kokkaus sujuu selvästi sutjakammin. Ja toki apukäsillä homma helpottuisi huimasti! Instaan laitoin kuvan helpommasta vegeruoasta, jonka reseptiä voisin naputella toisella kertaa (vegepullia kermakastikkeessa)

Nyt Suomen toukokuun iloihin eli pulkkaa kaivamaan varastosta ;P


Bianca**